Selänne ja Litmanen - mitä verkkokauppa voi heiltä oppia?

avatar

Kirjoittanut Timo Suutarinen - 10 toukokuuta, 2013

Suomen-verkkomaksut-voimme-oppia-jaakiekosta- Teeemuu Selaani!

- Jarii Litmaanen!

Noihin huutoihin ovat urheilufanit maailmalla jo tottuneet. Selänne ja Litmanen ovat kaikilla mittareilla mitattuina kaksi kaikkien aikojen suomalaista maalintekijää. Mutta mitä me verkkokaupan ja verkkomaksamisen alalla toimivat voisimme heiltä oppia?

Määrätietoisuutta ja parempaan suoritukseen pyrkimistä, tietysti, mutta ennen kaikkea joukkuepelaamista ja kaikkien palasten jatkuvaa yhteensovittamista. Kun Teemu tai Jari tekee maalin, taustalla on kymmenien ihmisten ja suurten organisaatioiden yhteenpelaaminen. Joukkoon mahtuu joukkuekaveria, valmentajaa, huoltajaa, urheiluseuraa ja logistiikkaa. Vain muutamia mainitakseni.

Verkko-ostamisen maailma muuttuu mobiiliksi, mutta muutos vaatii edelläkävijöitä, rohkeita yksilöitä ja yrityksiä, jotka ovat valmiita kohtaamaan ensimmäisinä suuret haasteet kuten jatkuvasti kehittyvän, mutta pirstaleisen mobiililaiteteknologian ja vanhojen toimintamalliensa parissa kamppailevat maksulaitokset. Näiden yhteensovittaminen kuluttajalle sujuvaksi, miellyttäväksi, ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumattomaksi ostokokemukseksi on yhtä harvinaista ja yhtä suuren työn takana kuin se, että pienestä pohjoisesta maasta noustaan maailman pelikenttien huipulle.

Annan mielelläni muutaman esimerkin, joista työn voi aloittaa.

Verkkokauppojen tulee ymmärtää, että tablet-laite on erilainen kuin tietokone ja että älypuhelin on erilainen kuin tabletti. Monissa suurissakaan kaupoissa edes tuotteen lisääminen ostoskoriin ei onnistu mobiililaitteella, muusta nyt puhumattakaan. Optimointi, navigointi ja tietojen syöttö ovat myös listan kärjessä. Alan käytäntöjä luodaan nyt ja niistä kannattaa ottaa mallia Veikkaukselta ja Amazonilta. Niiden verkkokaupassa sekä mobiilikaupassa ja -sovelluksissa alkaa olla niitä piirteitä, jotka ratkaisevat monia käytettävyyden ongelmia ja joita kuluttajat alkavat vaatia myös muilta.

Mitä me verkkomaksamista tarjoavat tahot voimme tehdä palvellaksemme paremmin verkkokauppoja ja kuluttajia? Meidän pitää mahdollistaa saumaton ostokokemus kaikilla maksutavoilla kaikissa ympäristöissä ja mielellään useammalla valuutalla. Meidän pitää sallia kuluttajan maksaa aina haluamallaan maksutavalla, joka voi olla tuotteesta (fyysinen, digitaalinen, henkilökohtainen, yrityksen käyttöön) riippuen verkkopankki, luottokortti tai lasku. Meidän pitää vapauttaa kuluttaja maksukorttien ja pankkitunnusten mukana kuljettamisesta, sillä sähköisen ostamisen tulee olla nimensä mukaisesti sähköistä - käyttäjätunnuksilla ja salasanoilla tapahtuvaa, helppoa, nopeaa ja turvallista.

Kun verkkokauppa ja verkkomaksupalvelun tarjoaja pelaavat saumattomasti yhteen kuluttajan mukana kulkevassa laitteessa ja kaikki esteet ostamisen tieltä on yhdessä hiottu pois, on lopputuloksena tyytyväinen, usein ostava ja palvelua suositteleva asiakas, joka mielessään tuulettaa juuri tekemäänsä maalia, onnistunutta ostosta!

Topics: Verkkokaupan myynti ja markkinointi, Verkkokaupan UX


Viimeisimmät blogipostaukset

Sirkkatuotteita myyvä Entis: Lakimuutos ja ulkopuolinen rahoitus mahdollistanut volyymibisneksen kasvun

read more

4 vinkkiä verkkokaupan kasvuun

read more

Viherpeukalot on luonut toistuvasti nahkansa liiketoimintaympäristön muuttuessa

read more