Lounasseminaarissa: verkkokauppias, ole tosissasi

avatar

Kirjoittanut Mari Oksanen - 07 toukokuuta, 2014

Paytrail-seminaari-verkkokaupoille1

Tee kunnon suunnitelmat. Resurssoi. Seuraa ja analysoi. Kehitä, kehitä ja kehitä, sillä ala muuttuu koko ajan. Ole tosissasi. Ja kehitä.

Lounasseminaari verkkokaupoille - asiakaskokemusTiistaina 6.5. järjestimme Matkahuollon kanssa verkkokaupan lounasseminaarin. Puhujina olivat Markus Laurio, Petri Itkonen, Matkahuollon Janne Reiman ja Nethitin Jani Lehtimäki.

Kävimme läpi, kuinka verkkokaupasta tehdään kannattava, kurkistimme asiakaskokemukseen ja sitä kautta verkkomaksamisen tulevaisuuteen ja kävimme vielä läpi kesäkuussa voimaan astuvaa kuluttajansuojalain muutosta.

Yleisesti seminaarissa nousseista keskusteluista voidaan mainita, että verkkokaupan alan pitää muuttua suunnitelmallisempaan suuntaan, jotta toiminta olisi kannattavaa. Suomessa on edelleen vallalla käsitys, että verkkokauppa hoitaa itse itsensä perustamisen jälkeen. Tästä syystä suunnitelmallisuus usein puuttuu eikä toimintaa resurssoida riittävästi.

Pyrimme julkaisemaan keskustelujen pohjalta useamman artikkelin, sillä pureskeltavaa riitti lounaan ohella myös puheenvuoroissa. Meidän kaikkien verkkokauppa-alan ammattilaisten tehtävä on edistää alaa. Me otamme tehtävän vakavasti, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Lounasseminaari verkkokaupoille

Topics: Verkkokaupan myynti ja markkinointi


Viimeisimmät blogipostaukset

Miten kirjoitat myyntiä kasvattavia tuotekuvauksia?

read more

PSD2 - rintamaraportti

read more

Sirkkatuotteita myyvä Entis: Lakimuutos ja ulkopuolinen rahoitus mahdollistanut volyymibisneksen kasvun

read more