Paytrail

Case Lumingerie

Lumingerielle on tärkeää, että Paytrailin tilitykset tulevat nopeasti.

Asiakastarinat | Lumingerie

Lumingerie - idea, johon rahoittajat eivät uskoneet, menestyy

Lumingerien liikeidea ei aluksi meinannut vakuuttaa rahoittajia. Huimaan orgaaniseen näkyvyyteen yltänyt kauppa menestyy ja on saavuttanut vankan asiakaskunnan. Maksunvälityksessä Lumingerie luottaa Paytrailiin.

Lumingerien perustaja Mervi Komulainen-Horneman kertoo yrityksensä alkuvaiheesta: ”Idea lähti siitä, että itselle oli vaikea löytää isorintaisten liivejä. Tilasin niitä aina ulkomailta, ja siinä oli omat hankaluutensa. Ajattelin, etten varmaan ollut ainut, jolla oli sama ongelma. Aloin pohtia, olisiko ideaa perustaa verkkokauppa, jossa myydään isorintaisten rintaliivejä.”

Paytrail-asiakastarina-Lumingerie-Mervi.jpgLumingerien toinen omistaja, Mikko Horneman, kertoo alun haasteista: ”Siihen aikaan rahoittajat olivat sitä mieltä, että idea oli ihan tyhmä. Keskustelut tyssäsivät aina, kun kertoi, että kyse on verkkokaupasta. Lainaa tai rahoitusta ei saanut, joten yritys perustettiin omista säästöistä. ”

Mervi pyöritteli ajatusta puolisen vuotta. Omassa kunnassa sattui olemaan syksyllä 2007 yrittäjyyskurssi ja hän lähtikin sinne mukaan. ”Kurssilla tein liiketoimintasuunnitelmaa ja vuoden vaihteessa rakentelin verkkokauppapohjaa. Tammikuussa totesin, että tämä voisi kannattaa.”

Lumingerie avattiin helmikuussa ja ensimmäinen tilaus tuli heti sisään.

”En tiedä mistä eka asiakas meille löysi, mutta ehkä puskaradion kautta. Ekoina kuukausina en tehnyt markkinointia. Ainoastaan kerroin kavereille, että avaan tällaisen kaupan.” Lumingerien tapauksessa puskaradio alkoi soida, sillä tilauksia tuli alusta asti tasaisesti.

 

Lumingerie ei ollutkaan hullumpi liikeidea 

Yrityksen alkuvaiheista on tultu pitkä matka eteenpäin. Nyt Lumingerie tekee noin 800 000 € liikevaihtoa ja työllistää omistajien lisäksi kolme vakituista työntekijää sekä kaksi kesätyöntekijää. Verkkokaupassa on noin 1 000 tuotetta ja jos kaikki koot otetaan huomioon, yksittäisiä tuotenimikkeitä on reilu 20 000.

”90 % meidän liikenteestä ja myynnistä tulee Googlesta, sähköpostista ja Facebookista, kaikkein eniten juuri Googlesta”, Mikko kertoo. Hakukoneoptimoinnista on tullut tärkeä osa sitä, miten asioita tehdään. Lumingeriella kiinnitetään paljon huomiota muun muassa otsikoihin ja tuotekuvauksiin, ja muun sisällön laatu pidetään niin hyvänä, että siihen linkitetään.

”Orgaaninen näkyvyytemme on niin hyvää, ettemme mainosta Adwordsissa lainkaan”, Mikko kertoo.

 

Verkkokauppa-alustana Oscar Prosper

Mervi kertoo Lumingerien verkkokauppa-alustan vaihdosta: ”Alun perin meillä oli käytössä Smilehousen Wosbee.”

”Kun Wosbee loppui, siirryimme käyttämään Prospercartia, joka on nyt Oscar Prosper”, jatkaa Mikko Lumingerien verkkokauppa-alustasta. "Kun vaihdoimme alustaa 2012, otimme testikäyttöön suosituimpia alustoja. Tämä valikoitui meille, koska se ei ollut liian kankea, siitä löytyi meille tärkeät ominaisuudet ja sitä on mahdollisuus itse muokata."

"Saimme rakennettua verkkokauppaan sellaisia asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Mikään alusta ei ole täydellinen, joten pitää tietää, mitkä asiat ovat itselle ehdottoman tärkeitä ja mistä on valmis luopumaan”, kertoo Mikko.

Paytrail asiakastarina Lumingerie verkkokauppa

Paytrailin käyttöönotto sujui ongelmitta

Lumingerie otti Paytrailin palvelun käyttöönsä toukokuussa 2011.

“Ihan aluksi meidän tilausvahvistusviestissä lähti tilisiirto-ohjeet. Kun tilauksia alkoi tulla enemmän, oli selvä, että maksaminen oli tehtävä asiakkaille helpommaksi. Jostain verkokauppiaiden ryhmästä bongasin sitten Paytrailin”, muistelee Mervi yhteistyön alkuvaihetta.

Mikko kuvailee verkkomaksupalvelun käyttöönottoa:

“Käyttöönotossa ei ollut mitään ongelmia. Se tapahtui molemmissa verkkokauppa-alustoissa tyyliin laita nämä tunnukset kauppaan ja rasti ruutuun.”

Palvelu teki Mikon mukaan maksamisen verkkokaupassa helpoksi, erityisesti, kun käyttöön otettiin maksusivun ohitus, jossa maksamisesta jäi vielä yksi välivaihe pois.

 

Arjen yhteistyö Paytrailin kanssa on toimivaa

Arki Paytrailin kanssa on sujunut Mervin mukaan jouhevasti: “Jos meillä on ollut kysyttävää, ollaan saatu nopeasti vastaukset ja asiat hoidettua."

Paytrail-asiakastarina-Lumingerie-Mikko.jpgMervi kertoo Lumingerien käytetyimmistä maksutavoista: “Meillä eniten maksuja tulee Osuuspankin ja Nordean kautta, yhteensä 58 % myynnistä. Tuon jälkeen tulee Visa ja Danske Bank sekä Mastercard ja S-pankki. Loppuosa tulee muiden luottokorttien, Paypalin ja pienempien pankkien kautta. Tarjoamme yhä vaihtoehtona myös tilisiirron, mutta sitä käytetään hyvin vähän.”

Mikon mukaan maksaminen mobiililaitteilla on noussut viimeisen vuoden aikana, ja pankkien omat maksusivut on koettu puhelimella käytettäessä vähän hankaliksi. Koska yli puolet Lumingerien liikenteestä tulee puhelimitse, Mervi ja Mikko toivovat asiaan hyvää ratkaisua – kuten esimerkiksi mobiilimaksutapoja.

 

Mikä on parasta Paytrailin verkkomaksupalvelussa?

“Parasta Paytrailin verkkomaksupalvelussa on kaksi asiaa: ensinnäkin se, että maksuvahvistus saadaan tilauksesta välittömästi, jolloin tavara saadaan heti matkaan ja tilaus käsiteltyä, ja toiseksi se, että tilitykset tulevat tosi nopeasti ja luotettavasti.” Mikko kertoo.

“Meidän myyntimäärät ovat niin isoja, että meidän pitää tehdä usein uusia tilauksia. Siksi meille on tärkeää, että tilitykset tulevat nopeasti, kun rahaa tarvitaan. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä.”

Mervi ja Mikko lähettävät lopuksi terveisiä muille verkkokauppiaille:

”Asiakaspalvelu on juttu, jolla suomalaiset verkkokaupat pystyvät kilpailemaan ulkomaisia verkkokauppoja vastaan. Hinnalla ei pysty, eikä kannata, kilpailla. Me panostamme hyvin paljon asiakaspalveluun.”


Lumingerie-verkkokauppa

Kotipaikka: Oulu
Perustamisvuosi: 2008 tammikuussa toiminimi rekisteröity ja 2015 alkuvuodesta muutettu osakeyhtiöksi
Liikevaihto: noin 800 000 €
Henkilökunta: omistajat, kolme vakituista ja kaksi kesätyöntekijää


Maksupalvelu mietinnässä?

Contact us