Tunnetko verkkokauppaa koskevan lainsäädännön?
Liikeidea – tehty. Verkkokauppa-alusta – kunnossa. Maksutavat – hoidettu. Mitä vielä pitää huomioida, kun perustaa verkkokauppaa? No, ainakin lainsäädäntö. Tästä kirjoituksesta löydät koosteen verkkokauppaa koskevasta sääntelystä.
Verkkokaupan pystytyksessä on huomioitava monenlaisia asioita, eikä pienin näistä ole omaa liiketoimintaa koskeva lakipykälistö. Jokaisen verkkokauppiaan tulee tuntea Suomen käytäntöjen lisäksi toiminta-alueensa verotuskäytännöt sekä muu verkkokauppaa koskeva sääntely.
EU-alueen verkkokauppalainsäädäntö takaa kuluttajan selustan
EU-alueella on yhtenäistä, esimerkiksi kuluttajansuojaan liittyvää, sääntelyä, joka takaa yhdenmukaisen suojan kaikille EU-alueen kuluttajille. Tämän takia esimerkiksi geoblokkaus eli asiakkaan syrjiminen tai hinnan määrittely asiakkaan sijainnin mukaan on kiellettyä.
Lainsäädäntö määrää kertomaan verkkokaupassa esimerkiksi:
- maksutavoista ja toimituksista
- 14 päivän yleisestä palautusoikeudesta sekä
- selkeistä peruutusohjeista ja -lomakkeista.
Näiden lisäksi kuluttajalle tulee antaa yrityksen nimi ja y-tunnus tai rekisterinumero, sijaintipaikan osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Lainsäädännön on syytä olla hyvin hallussa: jos verkkokauppias ei informoi tarvittavista asioista tarpeeksi selkeästi ennen tilauksen tekoa, ratkaistaan asia mahdollisissa ristiriitatilanteissa kuluttajan hyväksi. Lue lisää verkkokaupassa annettavista tiedoista »
Kannattaakin varmistaa, että myös kirjanpitäjäsi tuntee kansainvälistä verkkokauppaa ja etämyyntiä koskevat lakipykälät.
Mitä kaikkea verkkokaupassa pitää kertoa?
Kuluttajakauppaa koskettavat kuluttajansuojalaki sekä kuluttaja-asiamiehen linjaus verkkomaksamisesta.
Verkkokauppiasta koskettavat myös EU:n tietosuoja-asetus sekä verkkomaksuihin liittyvät vahvan tunnistautumisen pelisäännöt. Myös hankinta- ja sopimusoikeus voi koskettaa verkkokauppiasta toiminta-alueesta riippuen.
Kuluttajansuojalain mukaan verkkokaupasta tulee löytyä seuraavat tiedot ja ehdot
Tuotekuvaukset
- Tuotteen pääominaisuudet
- Lopullinen hinta veroineen ja toimituskuluineen
- Myyjän nimi ja tarkat yhteystiedot
- Tilauksen ehdot – lue näistä lisää alta!
Palautus- ja peruutusoikeus
- Laki säätää kuluttajalle 14 päivän palautusoikeuden.
- Kesäkuusta 2026 alkaen verkkokaupassa on tarjottava helposti löydettävä peruutustoiminto.
- Peruuttamistoiminnon lisäksi peruutus tulee voida tehdä myös peruuttamislomakkeella tai vapaamuotoisella ilmoituksella.
- Esitä peruutusehdot selkeästi verkkokaupassasi, jotta asiakas voi lukea ja hyväksyä ne ennen tilauksen vahvistamista.
- Kauppias voi määrittää, onko palautus ilmainen vai maksaako kuluttaja kustannukset, mutta tästä on ilmoitettava selkeästi ennen tilauksen tekemistä.
Tilaukseen liittyvät ehdot: toimitus- ja peruutusehdot tai varaus- ja peruutusehdot
- Asiakkaan on hyväksyttävä tilaukseen liittyvät toimitus- tai varausehdot ennen ostotapahtuman loppuun saattamista.
- Helposti löydettävät ja helppolukuiset ehdot voivat vähentää reklamaatioita ja turhia yhteydenottoja.
- Nimeä ehdot selkeästi toimialasi mukaan, esimerkiksi toimitus- ja peruutusehdot tai varaus- ja peruutusehdot.
- Asiakkaan tulee voida lukea ehdot ennen tilauksen vahvistamista, ja ehtojen hyväksyntä kannattaa toteuttaa valintaruudulla, jossa asiakas klikkaa hyväksyvänsä ne.
- Ehtojen hyväksyminen ennen maksua on erityisen tärkeää, jos käytössä on kortti-, mobiili-, lasku- tai osamaksutapoja.
Tilausvahvistus
- Asiakkaalle on toimitettava tilausvahvistus ostotapahtuman jälkeen.
Tietosuojaseloste ja evästeilmoitus
- Verkkokaupassa on oltava myös tietosuojaseloste sekä tietoa evästeiden käytöstä.
- Verkkokaupan on kerrottava asiakkaalle, mitä henkilötietoja käsitellään, mihin tarkoituksiin, kuinka kauan tietoja säilytetään ja mitä oikeuksia asiakkaalla on.
- Lue lisää rekisteriselosteista Tietosuojavaltuutetun sivustolta ja evästekäytännöistä Traficomin sivustolta.
Lue lisää verkkokaupan perustamisesta!
Verkkokauppaan ja sen perustamiseen liittyy monenlaisia asioita, joista lainsäädäntö on vain yksi. Lue lisää aiheesta ja lataa maksuton opas menestyvän verkkokaupan avaintekijöistä!
Haluatko tuoreet blogikirjoitukset sähköpostiisi? Tilaa ne tästä!
