Paytrail

Web stoorit osa 6: Fitfarm onnistui hyvinvointipalveluiden verkkomyynnissä

Saila Marttila Kirjoittanut Saila Marttila - 11.1.2022

Vielä vuosikymmen sitten ravinto- ja liikuntapalvelut olivat verkossa poikkeus. Nyt palvelujen verkkomyynti kasvaa kohisten – ja verkosta haetaan apua kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaikki alkoi blogista

Yli 10 vuotta sitten alkunsa saaneen Fitfarmin tavoite on auttaa suomalaisia voimaan paremmin, syömään laadukkaammin ja liikkumaan enemmän. Kaikki alkoi perustaja Jutta Larmin fitness-innostuksesta ja halusta sytyttää kipinä myös muille.

Fitfarmin ensimmäinen verkkoalusta oli blogi, jossa neuvoja jaettiin ilmaiseksi. Sivuston kävijämäärät kasvoivat lopulta niin suuriksi, että yksilölliselle neuvomiselle ei ollut enää aikaa. Näin tiimi perusti alkeellisen verkkokaupan.

Sekä yritys että Larmin ajatustapa ovat muuttuneet vuosien saatossa. Nyt Larm painottaa fitness-urheilun sijaan terveellistä ruokavaliota, hyvää unta ja säännöllistä liikkumista.

 

Kohderyhmien tunnistaminen on ensisijaista verkkokaupalle

Verkkokauppamaailmassa onnistumisen avaimia ovat toiminnan jatkuva kehittäminen, kohderyhmän huomioiminen sekä sopeutuminen jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön.

Fitfarm on paketoinut palveluitaan erilaisiin tarpeisiin, ja kohderyhmät huomioidaan myös sivustolla: valmennukset on jaoteltu teemoittain, eri kohderyhmiä puhutellaan eri tavalla ja sopivan paketin valinnan tueksi on tarjolla monivalintatesti. Esimerkkejä kohderyhmittäin räätälöidyistä valmennuksista ovat pienten lasten äitien tai senioreiden omat valmennuspaketit.

Verkkoa moititaan usein henkilökohtaisuuden puutteesta, mutta yksilöllinen palvelu onnistuu myös verkossa. Fitfarmin valmentajat tarjoavat treeni- ja ravinto-ohjeiden lisäksi henkilökohtaista tukea ja kannustusta. 

"Vain harva pärjää valmennuksessa täysin yksin", muistuttaa Larm.

 

Hyvinvointipalvelut siirtyvät verkkoon rytisten

Vuosikymmen sitten ravinto- ja liikuntavalmennuksen tarjoaminen verkossa oli Larmin mukaan erikoista.

”Meille sanottiin, että ette te voi ruoka- ja liikuntaohjeita verkon kautta myydä.”

Palvelubisneksen digitalisoituminen on kokonaisuutena vasta alkuvaiheessa, mutta erityisesti liikuntasektorin verkkopalveluiden kasvua on vauhdittanut koronaviruspandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset.

"Palveluiden osuus verkkokaupan kokonaisuudesta on jo merkittävä, noin 35–40 prosenttia", kuvaa Paytrailin toimitusjohtaja Markus Laurio.

Miltä palveluiden verkkokauppa näyttää, miten asiantuntijat kommentoivat alan verkkokauppakenttää ja mitä muuta Fitfarmin arjessa tapahtuu? Katso videolta loput!

 

Ps. Haluatko pysyä ajan tasalla verkkokauppamaailman uutisista ja kiinnostavista kauppiastarinoista? Tilaa Paytrailin YouTube-kanava, ja saat uudet videot heti katsottavaksi!

Click me

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi