Paytrail

Helppous houkuttelee aikuisen ostajan verkkoon

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 22.1.2020

”Suoratoistopalvelut, keikkaliput ja treenivaatteet ja erikoiskahvi ovat ne, mitä säännöllisesti tulee verkkokaupasta ostettua. Kyllä se helppous ja kätevyys on se tärkein tekijä”, jyväskyläläinen Mervi Lampinen, 52, kertoo.

Hän käy säännöllisessä päivätyössä ja asuu omakotitalossa aviomiehen ja aikuisen tyttären kanssa. Aikaa löytyy siis myös omille harrastuksille, mikä näkyy ostoksissa. 45-54-vuotiaiden ikäryhmässä useimmin verkkokaupasta hankittuja tuotteita ovat juuri erilaiset tapahtumaliput sekä kodinelektroniikka. Tämä selviää lokakuussa julkaistusta Verkkokaupan trendit 2019 -tutkimusraportistamme.

Ei ole mikään yllätys, että verkkokaupan palveluita käytetään eniten nuorten aikuisten ikäryhmissä. Osassa tutkimistamme tuote- ja palveluryhmistä erot ovat kuitenkin yllättävänkin pieniä.

Tapahtumalippujen ja kodinelektroniikan kohdalla 45-54 -vuotiaat käyttävät verkkopalveluita suhteellisesti yhtä paljon tai jopa enemmän kuin nuoremmat segmentit. Etenkin tapahtumalippujen kohdalla kyse on paitsi siitä että ikäryhmät ovat maksukykyisiä ja heillä on vapaa-aikaa, myös verkko-ostamisen helppoudesta.

Tämä indikoi, että myös aikuisemmalle väestölle suunnatut tuotteet ja palvelut voivat löytää asiakaskuntansa verkosta, kunhan palvelu toimii. Vaatteet, kengät ja asusteet on odotetusti ostetuin tuoteryhmä kaikissa ikäryhmissä. 45-54-vuotiaista 48 prosenttia on ostanut niitä verkkokaupasta viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Ikätoverit eivät tunnista verkkobrändejä

Yksi oleellinen tapahtunut ja jatkossa voimistuva muutos verkkokaupassa on palveluiden merkityksen kasvu.

27 prosenttia kyselyyn vastanneista 45-54 -vuotiaista ilmoitti tilaavansa jotakin säännöllistä TV:n ja videoiden suoratoistopalvelua. Osuus on selvästi pienempi kuin kaikissa nuorempien ikäryhmien vastauksissa, kun 35-44-vuotiaistakin 39 prosenttia tilaa niitä.

”Tässä olen varmaan vähän erilainen kuin omanikäiset keskimäärin. Meillä on tilattuna Netflix, HBO ja nyt väliaikaisesti myös Cmore”, Mervi Lampinen sanoo. ”Kyllä sen keskusteluissa huomaa, että suhtaudutaan näihin vähän eri tavalla. Välillä tilataan kotiin asioita eBaysta tai AliExpressistä, ja työkavereiden kanssa kun juttelee, niin aika harva niitä käyttää ja moni tuskin edes tietää mitä ne palvelut ovat.”

Crossfitiä harrastava Mervi tilaa treenivaatteeensa verkosta siksi, että kokee sen helpommaksi.

”Saa rauhassa etsiä omanlaistaan tuotetta ja kun se löytyy, voi tilata useampia kokoja, sovittaa rauhassa kotona ja palauttaa sopimattomat. Ei tarvitse ahtautua kiireen kanssa kaupan ahtaisiin sovituskoppeihin.”

Mervi on oletettavasti varsin tyypillinen ikäryhmänsä edustaja siinä, että tärkeintä verkkokaupasta ostamisessa ei ole halvimman hinnan metsästäminen vaan oikean tuotteen löytäminen.

”Tietenkin katson hintoja, mutta se ei ole tärkein kriteeri. Kun oikea tuote löytyy, verkkokaupan kotimaalla ei ole ostopäätöksessä minulle mitään merkitystä – tosin kaupan pitää olla sellainen, että voin siihen luottaa.”

Verkkomaksamisen turvallisuus avainasemassa

Luottamus verkkopalveluiden tietoturvaan näyttää laskevan samassa suhteessa iän karttumisen kanssa. Kyselymme osoittaa, että nuorimmissa, 15-34-vuotiaiden ryhmissä hieman runsaat 40 prosenttia on tallettanut luottokorttitietonsa johonkin verkkopalveluun, kun 45-54-vuotiaissa osuus on enää 32 prosenttia.

Mervi käyttää maksuihin nykyään yksinomaan PayPal-tiliä luottokorttiostoon liittyvän huonon kokemuksen takia.

”Vähän toista vuotta sitten tilasin kiinalaisesta verkkokaupasta kengät. Kengät tulivat, mutta kortti oli kaapattu saman tien ja sillä oli tehty ostoja. Miehellä oli samoihin aikoihin vastaava kokemus. Silloin lopetettiin luottokortin käyttö.”

Tapauksesta ei kuitenkaan koitunut suurempaa taloudellista haittaa.

”Meillä on tilit S-pankissa ja he ja Luottokunta hoitivat kyllä asian tosi hienosti. Ei tarvinnut kuin käydä pankin toimipisteessä, täyttää ilmoitus tapahtuneesta ja Luottokunta korvasi näistä kaapatuilla tiedoilla tehdyistä ostoista tulleet kustannukset.”

PayPal on tutkimuksemme mukaan verkossa neljänneksi suosituin maksutapa verkkopankkimaksun, luottokortin ja laskun jälkeen. 45-54-vuotiaiden ryhmässä selvästi suosituin maksutapa on verkkopankki – 72 prosenttia vastaajista sanoo käyttäneensä sitä.

”Kaiken kaikkiaan oma asiointi verkkokaupassa on selkeästi lisääntymään päin. Etenkin tänä vuonna niin on ollut.”

Lue lisää eri ikäluokkien käytöksestä verkko-ostoksilla

Verkkokauppa Suomessa 2019 -raportti avaa kuluttajakäytöstä verkossa 2019 ja auttaa ymmärtämään eri kuluttajaryhmien tyypillisiä piirteitä. Tärkeä lukupaketti jokaiselle, joka työskentelee verkkoliiketoiminnan parissa! Lue raportti!

Lataa raportti

paytrail-icon Yleinen