Paytrail

Korona toi verkkokauppoihin runsaasti uusia asiakkaita

Noora Pasanen Kirjoittanut Noora Pasanen - 30.6.2020

Koronakriisin myötä verkkokauppoihin tuli paljon asiakkaita, jotka tekivät verkko-ostoksia ensimmäistä kertaa. Tämä kävi ilmi Columbia Roadin tutkimuksesta, josta uutisoitiin ainakin Kauppalehdessä. Suurin osa näistä ensiostoista kohdistui tutkimuksen mukaan vaatteisiin ja asusteisiin. Kyselytutkimuksen mukaan jopa 55 prosenttia suomalaisista on ostanut koronakevään aikana netistä tuotteita, joita ei ole aiemmin ostanut verkosta.

Kevään mittaan on uutisoitu vaatteiden lisäksi myös etenkin ruuan verkkokaupan kasvaneen varsin paljon. Ruuan kohdalla kysyntä kasvoi merkittävästi käytännössä yhdessä yössä, ja verkkokauppa kasvoi sitä mukaa kun kaupat lisäsivät tarjontaa. Myös ravintola-annosten verkko-ostot lisääntyivät huomattavasti, kuten ilmeistä tietysti on. Esimerkiksi Kotipizza teki toukokuussa koko historiansa kovimman myyntituloksen.

Oletettavasti kyse on vaateostostenkin osalta kysynnän siirtymisestä myymälöistä verkkoon eikä varsinaisesta kaupan lisääntymisestä.

Kriisin ansiosta kuitenkin moni toimija ja jopa toimiala löysi verkosta uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Monet näistä jäävät todennäköisesti pysyviksi, vaikka ihmiset palaisivatkin kivijalkamyymälöihin ja ravintoloihin.

Menetetyn liiketoiminnan paikkaaminen vauhditti verkkomurrosta

Kuten Kauppalehtikin artikkelissaan otsikoi, monessa yrityksessä koronakevät toi tullessaan todellisen digiloikan. Tämä on tietenkin hyvä asia, mutta kääntöpuolena on, että monet tottuneemmat verkko-ostajat ovat jo varsin vaativia asiakkaita. Verkkokaupalta odotetaan hyvää palvelua, toimivaa käyttöliittymää ja kattavaa informaatiota. Todella moni laittoi nyt pakon edessä verkkokauppansa kiireellä pystyyn. Jatkossa pärjäämään tulevat kuitenkin ne, jotka panostavat verkkoon oikeasti. Siksi monilla uusilla verkkokaupoilla on vielä aika paljon tekemistä, jotta ne saisivat verkosta todellista lisäarvoa.

Vaikka koronan aiheuttama muutos ostokäyttäytymisessä on suuri, ei kyse tässä suhteessa oikeastaan ole mistään odottamattomasta mullistuksesta vaan jo käynnissä olleiden prosessien äkillisestä kiihtymisestä. Menetettyä liiketoimintaa pyrittiin paikkaamaan, osin onnistuneesti, verkkomyynnillä, ja seurauksena ihmiset oppivat uusia, aiempaa helpompia tapoja ostaa. Esimerkiksi ruuan verkkokauppa oli nouseva trendi, joka nyt löi kerralla läpi. On todennäköistä, että monet verkosta kauppakassinsa ostamaan oppineet toimivat samalla tavalla kriisin taituttuakin.

Toisaalta menetetyn liiketoiminnan paikkaaminen on tuonut verkkokauppaan kokonaan uusiakin artikkeleita ja tuoteryhmiä, kuten verkkovalmennusten tyyliset, aiemmin pääasiassa kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa toteutetut toiminnot.

Kolmas näkökulma ovat kokonaan uudet, tartuntatautitilanteen luomiin mahdollisuuksiin reagoineet kauppiaat, ennen kaikkea käsidesi- ja kasvomaskikaupat.

Kriisi ei tuonut lamaantumista

On päivänselvää, ettei koronakriisi ole merkinnyt verkkokaupalle vain positiivisia uutisia.

Merkittävästi laskeneita sektoreita ovat matkailu, henkilöliikenne ja tapahtumalippujen myynti. Vaikka etenkin tapahtumajärjestäjät ovat rakentaneet innovatiivisesti monenlaisia digitapahtumia ja pyrkineet paikkaamaan talouttaan niillä, ei volyymeissä olla päästy lähellekään menetysten kokoluokkaa.

Ohuen ohut kultareunus voisi tapahtumajärjestäjien näkökulmasta piillä siinä, että digitapahtumien kehittely voi tuottaa tulevaisuudessa toivottavasti taas järjestettävien tapahtumien oheen lisämyyntikanavia. Kovin merkittävää taloudellista vaikutusta näillä on kuitenkin tässä vaiheessa vaikea nähdä.

Matkailun puolella joissain verkkokaupoissa on jo ruvennut näkymään pientä tilausmäärien lisääntymistä, mutta vielä ei olla lähelläkään normaalitilannetta.

Verkkokaupan tilastojen pohjalta on näissä, hetkessä muuttuneissa oloissa vaikea tehdä arvioita kuluttajien ostovoiman kehittymisestä. Selvää kuitenkin on, että monen ostovoima on heikentynyt lomautusten vuoksi, ja lisäksi ennen kokematon tilanne on heijastunut monessa paikassa varovaisuutena tehdä ostopäätöksiä. Meidän tilastomme eivät kuitenkaan osoita varsinaista lamaantumisen vaihetta kriisin alussa, vaan kauppa lähti käymään verkossa hyvin nopeasti. Ihmiset oppivat nopeasti, ja haluavat jatkaa elämää mahdollisimman ennallaan. Tämä on lohdullinen viesti kaupalle ja erityisesti verkkokaupalle.

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi