Paytrail

Miten säilyttää koronapandemian tuoma kasvu verkkokaupassa?

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 28.9.2021

Arkea helpottavia ruokaratkaisuja tarjoava Feelia Ruokakauppa on kiitänyt koronapandemian myötä huikeaan kasvuun. Mutta miten säilyttää kasvu nyt pandemian helpottaessa?

Koronaviruspandemia on kiihdyttänyt verkko-ostojen määrä ennennäkemättömällä tavalla niin Suomessa kuin maailmalla. Reilu vuosi sitten avautunut Feelia Ruokakauppa koki myynnin räjähdyksen jo ennen pandemian alkua.

Korona kiihdytti kasvua voimakkaasti

FEELIA-ruokakauppa-verkkokauppa-josefiina-lahtiVerkkokauppa myi yhtäkkiä päivässä sen, mitä yritys oli aiemmin myynyt kuukaudessa.

”Jouduimme jopa jarruttamaan kasvua hieman, koska emme olleet täysin valmiita siihen”, Feelia Ruokakaupan kehitystyötä tekevä, Feelia Ruokakaupasta erilleen yhtiöityneen FodNet Oy:n kehityspäällikkö Josefina Lahti kertoo.

Feelia Ruokakaupan kasvu on jatkunut tasaisena koko pandemian ajan. Lahden mukaan Feelia Ruokakaupan markkina kasvoi kevään 2020 aikana, skaalautui syksyn ja on jatkunut tasaisena kevääseen 2021. Lokakuussa 2020 Feelia Ruokakauppa oli myynyt miljoona annosta. Toukokuussa myyntiä oli kaksi miljoonaa annosta.

”Luvut kuvastavat kasvuamme erinomaisesti. Tarinamme alkoi toden teolla vuosi sitten helmikuussa”, Lahti sanoo.

Voimakas kasvu vaati uuden yhtiön perustamisen

Feelia Ruokakaupan kasvu kirkasti markkinamahdollisuudet kotiruoan verkkokaupalle. Lahti kertoo, että Feelia Ruokakaupan kotiruoka-annokset ja konseptit ovat mullistaneet ruoanlaiton ja kokkaamisen.

”Korona-aikana on korostunut yhdessä vietetty aika, ja siitä todennäköisesti halutaan pitää kiinni, eikä aikaa haluta käyttää välttämättä kokkaamiseen ja kiireeseen – vaan yhdessäoloon. Ymmärsimme, että ruoan verkko-ostamisen kehittämiseen täytyy panostaa isosti. Feelia Ruokakauppa tarjoaa arjen stressittömyyttä ja helppoutta ruoan muodossa.

Feelia Ruokakauppa päätti panostaa verkkoliiketoiminnan kasvuun perustamalla oman yhtiön verkkoliiketoiminnan kehittämistä varten. Uuteen yhtiöön Fodnetiin palkattiin verkkoliiketoiminnan johtaja sekä asiakaspalvelun ja markkinoinnin henkilöstöä. Lisäksi Feelia Ruokakaupan logistiikka ulkoistettiin, jotta yritys pystyy vastaamaan voimakkaaseen kasvuun.

”Yhtiöittäminen oli suuri strateginen päätös kasvun ylläpitämiseen. Haluamme panostaa asiakaskokemukseen ja ottaa rohkeasti askeleita eteenpäin. Mielestämme tämä on alku – ja paluuta entiseen ei ole”.

Kaikkein tärkein on lisäarvo

Kehityspäällikkö huomauttaa, että kuluttajat ovat tottuneet ostamaan verkosta. Palvelun tuottama arvo on asiakkaille tärkeää; jos yritys ei tuota arvoa asiakkaalle, asiakas palaa kivijalkamyymälään.

Lahti painottaa myös palveluinnovaatioihin panostusta. Kuluttajien täytyy omaksua tapa ostaa erilaisista verkkokaupoista. Verkkokauppiaan kannattaa kysyä itseltään, voiko tarjota enemmän kuin vastaavia tuotteita tai palveluja myyvä kivijalkakauppa?

”Kysymys kuuluu, myydäänkö tuotteita vai tuotetaanko jotain enemmän? Me tarjoamme helpomman ja sujuvamman arjen myymällä räätälöityjä ruokabokseja ja kotiruoka-annoksia.”

Lahti kehottaa myös pohtimaan asiakaskokemusta ja asiakkaiden sitouttamista, eikä keskittymään ainoastaan uusasiakashankintaan. Yrityksen arvoista kannattaa viestiä, koska asiakkaat ostavat yhä enemmän niihin pohjautuen. Esimerkiksi kotimaisuutta, laatua ja yrityksen toiminnan vastuullisuutta kannattaa painottaa markkinoinnissa.

”Asiakkaamme sanovat, että he ovat jääneet helppouteen koukkuun. Palvelu täytyy pitää jatkuvasti houkuttelevana – se on kokoaikaista tekemistä ja perusasioihin panostamista.”

New Call-to-action

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi