Paytrail

Verkkokaupan vaikuttaja 2020 Kaalimadon Mikko Rosén – Jatkuva AB-testaus olennaisen tärkeää

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 23.2.2021

Vuosittainen kisailu vuoden verkkokauppavaikuttajan tittelistä on taas käyty! Äänestyksen tarkoitus on tuoda esille sitä arvokasta työtä, mitä kulissien takana tehdään suomalaisen verkkokaupan hyväksi. Ehdokkaat valittiin vuoden pääteemoista, esimerkiksi ruoan verkkokaupan voimakkaasta noususta, kasvaneesta kotona vietettävästä ajasta ja tapahtuma-alan vaikeuksien selättämisestä.

Mikko-Rosen-kaalimato-paytrailVuoden 2020 verkkokauppavaikuttajaksi äänestettiin Kaalimadon Mikko Rosén! Valtavalla 29 % äänisaaliilla Mikko todisti olevansa todellinen vaikuttaja. Toiseksi tuli Teemu Tolonen (Woolman) keräten 23 % äänistä ja kolmanneksi Antti Järvinen (Jimm’s PC-Store) 9 % äänistä. Edellisten vuosien voittajat ovat olleet 2019 Anna Salmi, 2018 Valtteri Lindholm ja 2017 Leevi Parsama.

Haastattelimme Mikko Rosénia siitä, miten Kaalimadolla asioita kehitetään ja miten menestykseen on päästy. ”Kylläpäs tuntuu hyvältä. On hienoa saada tunnustus siitä työstä, mitä jatkuvasti teemme.”

Myynnin kasvu koronavuotena 60 %

Mikko kertoo, että korona on kasvattanut Kaalimadon myyntiä merkittävästi: ”Kotona vietettävä aika on lisääntynyt ja ihmiset kaipaavat enemmän virikkeitä. Ehkä pariskunnillakin on aikaa tutustua toisiinsa entistä paremmin. Näistä syistä koronalla on äärimmäisen positiivinen vaikutus firman lukuihin. Kasvua tuli vuonna 2020 60 %.”

Kaalimadolla anonymiteetti on toimialan vuoksi avainasemassa, joten asiakkaita ei segmentoida mitenkään: ”Emme tiedä korostuvatko asiakaskunnassamme sinkut vai pariskunnat, ja miten tuo suhde on koronan aikana muuttunut, koska meillä asiakkaiden anonymiteetti on kaiken A ja O.”

Kysyttäessä mitä Mikko on havainnut verkkokauppakentässä noin yleisesti viime vuonna, hän kertoo, että verkkokaupat Suomessa ja ympäri maailmaa nostivat tasoaan ja ne, joilla ei ollut verkkokauppaa tulivat ryminällä mukaan: ”Yleisellä tasolla, tietenkin toimialasta riippuen, verkkokauppojen kautta tehdyt ostokset lisääntyivät mielettömän paljon ja verkkokauppojen kehitys otti aimoharppauksen eteenpäin. Parhaat keksinnöt tulevat olosuhteiden pakosta.”

Verkkokaupan kehittäminen painottunut erityisesti mobiilipuoleen

Asiakkaat ja kaupan kehittäminen heitä yhä paremmin palvelevaksi toistuu Mikon vastauksissa ja on epäilemättä tärkeä syy Kaalimadon menestykseen. ”Asiakasta kuunnellaan asiakaspalautteiden kautta ja analytiikan avulla. Näin päästään ongelmakohtiin kiinni. Pitää tietää esimerkiksi missä kohtaa kuluttaja droppaa ja miksi näin tapahtuu. Silloin pystytään korjaamaan tilanne niin, että ohjataan kuluttaja ostopolkua pitkin maaliin asti. Asiakkaiden tarpeet edellä tehty verkkokauppa ja ostopolku on kaiken a ja o.”

Kysyttäessä isommista projekteista, Mikko kertoo, että niiden sijaan he tekevät jatkuvaa AB-testaamista: Jatkuva kehittäminen on tärkeää. Ei saa vaan jäädä paikoilleen ihmettelemään. Olemme kehittäneet toimintaamme jo parinkymmenen vuoden ajan. Jos mikään ei ole rikki niin ei korjata, mutta mennään joka tapauksessa koko ajan eteenpäin asiakkaiden tarpeita kuunnellen.”

Kaalimadolla kehitystyö on viime aikoina painottunut paljon mobiilipuolen kehittämiseen: ”Mobiilipuoli korostuu ja vuosi vuodelta sen osuus nousee. Juuri nyt myynnistä noin 70 % tulee mobiilista. Muistaakseni jonkin tutkimuksen mukaan lukema on Pohjoismaissa 68 %.”

Suomalaisten verkkokauppojen keskityttävä enemmän markkinointiin

Kun keskustelemme suomalaisten verkkokauppojen pärjäämisestä isoja kansainvälisiä kilpailijoita vastaan, Mikko tuo esille kotimaisuuden merkityksen kuluttajille: ”Kotimaisuus on iso valtti. Suomalaiset arvostavat kotimaisuutta ja kotimaista, omalla kielellä saatavaa asiakaspalvelua ja tietenkin sellaisia asiakaskokemukseen liittyviä perusasioita kuten helppoja palautuksia ja nopeita toimituksia. Nykyään on ehkä haasteena tuoda esille riittävän selkeästi, että on oikeasti kotimainen toimija, eikä vain taitavasti lokalisoitu kansainvälinen yritys.”

Mikon mielestä suomalaisten verkkokauppojen suurin kehityskohde on markkinointi ja mainonta: ”Mielestäni suomalaisten verkkokauppojen pitäisi saada omalle tekemiselleen ja verkkokaupalleen tunnettuutta. Ja se tehdään vahvan ja kekseliään mainonnan ja markkinoinnin kautta.”

Vaikuta verkkokaupan vaikuttajavalintaan!

Äänestyksen aikana nousi keskustelua siitä, kuinka moni vaikuttaja jää listalta pois. Tänä vuonna vaikuttajaehdokkaita otetaan vastaan koko vuoden ajan ja loppuvuodesta Paytrailin ulkopuolinen raati rankkaa kertynyttä listaa. Vaikuta siis ehdokaslistaukseen ja laita oma ehdokkaasi osoitteeseen markkinointi@paytrail.com. Tuodaan yhdessä esille se hieno työ, mitä alalla tehdään!

paytrail-icon Yleinen