Paytrail

4 vinkkiä verkkokaupan kasvuun

Riku Hokkanen Kirjoittanut Riku Hokkanen - 9.5.2019

Kasvu voi tehdä kipeää, ainakin kantapäille. Ja aikaa, vaivaa ja sitkeyttäkin se vaatii. Mutta kasvu on tarpeen mikäli ei halua jäädä muiden jalkoihin. Tässä on neljä vinkkiä, joilla ajat kasvua yritykseesi.

1. Älä hio tekniikkaa liian kauan – rohkeasti eteenpäin!

Suomalaiset verkkokaupat ovat jo nyt perustasoltaan ja teknisesti hyviä ja kansainvälisellä tasolla. Suomalaiset ovat kovia hiomaan yksityiskohtia viimeiseen asti. Hio vähemmän ja rohkaistu kokeilemaan siipiäsi kansainvälisillä kentillä, sillä kehityksen ei tarvitse pysähtyä kansainvälisen lanseerauksen tapahduttua.

Verkkokaupan tai uuden markkina-alueen voi avata kevyestikin. Sen sijaan, että lokalisoisi koko verkkokaupan ja kuvaukset, voisi kokeilla automaattisen käännöksen tekoa pääotsikoista ja tiedoista, kuten esimerkiksi Amazon tekee kansainvälisissä kaupoissaan. Tai tehdä kohdennettua mainontaa halutulle markkinalle sosiaalisessa mediassa ja lisätä suoran ostomahdollisuuden päivityksiin.

2. Keskity ostoskorin pyörittelyn sijaan saamaan ihmiset kauppaasi

Kasvu sekä kotimaassa että kansainvälisillä kentillä mahdollistetaan kasvattamalla verkkokauppasi kävijävirtaa. Tärkeintä on löytää toimivia keinoja saada asiakkaat löytämään juuri sinut.

Moni verkkokauppias lähtee ensimmäisenä optimoimaan ostopolkua ja ostoprosessia, joka onkin tärkeää. Mutta sitten tulee mutta: Jos 100 kävijän ostokonversiota parantaa 5%, saadaan jonkin verran lisäkauppaa. Sen sijaan houkuttelemalla 1000 uutta kävijää, joista saadaan 5% ostamaan, saadaan 10-kertainen määrä ostajia. Lisäksi verkkokaupan lisääntynyt kävijämäärä vaikuttaa kaupan orgaaniseen näkyvyyteen.

3. Kehitä osaamistasi: Opiskele säännöllisesti markkinoinnin uusia tuulia ja ohjaa asiakasliikennettä

Liian usein verkkokaupan tilanne perustellaan rahaan tai aikaan liittyvällä re-surssiongelmalla, vaikka oikeasti kyse on osaamisvajeesta: on luonnollista, että kiireessä tämän hetken toimivia markkinoinnin lainalaisuuksia ei tunneta, ellei siihen varata aikaa. Varaa aikaa säännöllisesti markkinoinnin ja asiakasliikenteen suunnittelulle ja toteutukselle. Pysy mukana kehityksessä ja kokeile omalle verkkokaupallesi toimivia tapoja!

Verkkokauppiaille on valtava määrä eritasoisia vinkkejä ja keskusteluryhmiä. Kannattaa lähteä opiskelussa ja seurannassa liikkeelle alan päätekijöiden kuten verkkokauppa-alustoja ja markkinoinnin automaatiota tarjoavien yritysten il-maisista materiaaleista sekä tunnetuista alan ajatusjohtajista ja tapahtumista.

4. Panosta asiointikokemukseen hinnan sijaan

Verkkokauppa ja kivijalka ovat lopulta samanlaisia ympäristöjä: Jokaisen kauppaa tekevän pitää tietää, miten porukkaa pitää saada liikkeeseen ja liikkeessä pitää osata myydä ja palvella hyvin.

Suomalaisten helmasynti on hintaan keskittyminen. Verkkokauppa antaa avoimen vertailumahdollisuuden hintoihin, mutta hinnalla kilpailu vaarantamalla oma kannattavuus on lyhyt tie.

Isot verkkokaupat voivat ajaa hintaa alas volyymin ja edullisten maahantuontisopimusten avulla. Pienemmillä verkkokauppiailla ei ole tätä mahdollisuutta. Tällöin on mietittävä esimerkiksi asiointikokemusta kilpailuetuna. Tekemällä asioinnista helppoa, selkeää ja miellyttävää, voidaan parantaa omaa kilpailukykyä hintakilpailuun lähtemisen sijaan. Asiakkaalle asiointikokemus antaa merkittävää lisäarvoa, joka toimii verkkokaupan kasvun takeena.

Lue lisää verkkokaupan kasvattamisesta!

Meiltä löytyy kokonainen opas verkkokaupan kasvusta ja kansainvälistymisestä. Ota huippuasiantuntijoiden vinkit haltuun ja menesty!

Lataa nyt

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi