Ence - yli 10% liikevahdosta verkkokaupasta

avatar

Kirjoittanut Mari Oksanen - 04 joulukuuta, 2019

ence-verkkoliiketoiminta-2

Haastattelin Mika Kuusistoa, ENCEn toimitusjohtajaa heidän verkkokaupastaan, mikä poikkeaa osin melkoisesti normista. Jos et ole kuullut ENCEstä tai e-urheilusta (tai kilpapelaamisesta, mistä ENCE mieluummin puhuu), niin kyseessä on joukkue, jonka tiimit pelaavat eri tietokonepelejä erittäin kovalla, kansainvälisellä tasolla.

Päätulonlähteinä sponsorit ja verkkokauppa

ENCE perustettiin 2013, jolloin kasattiin ensimmäinen tiimi. "Silloin oli visio rakentaa Counter-Strike -peliin (myöhemmin CS) tiimi ja nousta Suomesta huipulle. Yritysten ja erehdysten kautta päästiin huipulle tänä vuonna." ENCE CSGO-joukkue on ollut parhaimmillaa maailman toiseksi paras vuoden 2019 aikana. ENCEllä on tallissaan myös StarCraft2:n maailmanmestari.

"Jos verrataan perinteiseen urheiluun, toimintamallit ovat pitkälle samoja. Päätulonlähteet ovat sponsorit ja fanikauppa. Myös kilpailuista tulee tuloja, jos pärjää, mutta ne menevät pääosin pelaajille. Meillä on toimiston porukka ja pelaajatoiminnot, kuten valmennus. Mutta poikkeamme perinteisestä urheilusta siinä, ettei meillä ole lipputuloja, eikä toisaalta hallia."

Myös ENCEn verkkokaupan toiminta poikkea monin tavoin typillisestä.

Verkkokaupan osuus tuplat perinteisiin urheilujoukkueisiin verrattuna

Mika itse on vaikuttanut joukkueen taustalla jo aiemmin, mutta toimitusjohtajaksi hän tuli vuosi sitten. Samoihin aikoihin avattiin ENCElle oma verkkokauppa: "Sitä ennen ollaan myyty fanijuttuja esimerkiksi tapahtumissa, mutta totesimme, että kannattaa investoida kauppaan ja alustaan."

Verkkokauppa tuo tänä vuonna ENCElle reilusti yli 10% liikevaihdosta. "Jos benchmarkkia haetaan perinteisestä urheilusta, niin siellä fanituotteet tuovat tyypillisesti 5 % liikevaihdosta, eli siihen nähden tuotteet myyvät erittäin hyvin."

Asiakkaita 112 maasta

Encellä asiakkaita 112 maasta

Äkkiseltään voisi kuvitella, että ENCEn pääkohderyhmä olisi 15-18 -vuotiaat pelaajat, mutta Mikan mukaan asia on toisin: "Some-kanavissa seuraajista yli 80% on yli 18-vuotiaita. Verkkokaupassa osuus on todennäköisesti jopa suurempi. Liikennemäärät alkavat olla aika kivat. Ja konversio on ollut melko hyvä ilman mitään kommervenkkejä."

"Kaupassa käy kaikenlaista kansaa ja olemme toimittaneet tuotteita 112 maahan! Se on kyllä yllättänyt. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti Suomesta, mutta tuotteita on toimitettu Eurooppaan, Jenkkeihin ja Aasiaan. Tiedämme kyllä some:n analytiikasta, että faneja on ympäri maailmaa, mutta on yllättävää, että ovat niin sitoutuneita, että tilaavat 50-60 euron tuotteita."

ENCE kokeili ensin hoitaa varaston ja lähetykset itse, mutta ulkoisti toiminnot nopeasti. "Meillä on logistiikkakumppani, jolla on Suomessa varasto. Paketit lähtevät liikkeelle muutaman tunnin sisällä tilauksesta."

Mobile Pay:n osuus maksuissa poikkeuksellisen korkea

MobilePay on kasvattanut osuuttaan verkkomaksuissa 8 prosenttiin, mikä jo sinänsä on melkoinen osuus. Mutta ENCEn kaupassa osuus on vielä ihan omalla tasollaan: 12 % kaikista maksuista menee Mobile Pay:n kautta!

"Mobiilimaksamisen suuri osuus on kyllä mielenkiintoinen asia. Pelejä katsotaan PC:ltä tai televisiosta, mutta samaan aikaa keskusteluja käydään kännykällä twitterissä ja muissa kanavissa. Kun nostamme asioita somessa esille, sieltä siirrytään myös mobiilisti kauppaan."

Iso kasvu tähtäimessä

Kun Mikalta kysyy tulevaisuuden suunnitelmista, ne summataan yhdellä sanalla: kasvupolku. "Tämän vuoden aikana on ollut huikea kasvu! On rekrytoitu lisää ihmisiä. Toiminta pyörii kuitenkin kilpailumenestyksen ehdoilla. CS-tiimi on luonut hyvää pohjaa, PUBG on uusi aluevaltaus. Nyt mietimme laajennammeko uusiin peleihin ja millä aikataululla. Me ja pojat haluamme olla maailman ykkösiä. Se on kaikkein tärkeintä meille. Ja toimiston porukan pitää palvella faneja hyvin. Tarjoamme tuotteita, tuotamme sisältöjä ja sitä kautta palvellemme myös kumppaneitamme."

Lue myös muista verkossa liiketoimintaa tekevistä organisaatioista ja yrityksistä

JYPille tehopisteet verkkokauppa-alustan vaihdosta: projekti läpi 1,5 kuukaudessa

Halla Halla -verkkokaupan myynti lahes tuplattiin vuodessa

Altoran myy suomalaista tavaraa Etelä-Koreaan

 

Topics: Verkkokauppatarinoita


Viimeisimmät blogipostaukset

Ence - yli 10% liikevahdosta verkkokaupasta

read more

4 esimerkkiä menestyksekkäästä sisältömarkkinoinnista

read more

Verkkokaupan trendit 2020 julki!

read more