Paytrail

Joose Vettenranta: Kuluttajat ovat valmiita maksamaan ekologisuudesta

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 12.2.2019

Kansainvälistyvässä kilpailussa erottautuminen tehdään Joose Vettenrannan (pakettikauppa.fi) mukaan pienillä nyansseilla. ”Ekologisuusbuumi” kasvaa tänä vuonna yhä suuremmaksi ilmiöksi. Suomalaisten verkkokauppojen iskun hetki on nyt!

Kiina-krääsän aikakausi alkaa hiipua 

Joose_Vettenranta_verkkokaupan-trendit-2019

”Olen havainnut, että ekologisuus, ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus korostu- vat kaiken aikaa enemmän kuluttajien valinnoissa. Kuluttajat ovat yhä tietoisempia siitä, ettei kannata ostaa vain halpaa kiina-krääsää verkkokaupoista. Tulevaisuudessa halutaan ostaa laadukkaita tuotteita, jotka kestävät pidempään. Ihmiset ovat valmiimpia maksamaan enemmän, jos tietävät tuotteen olevan ympäristöystävällisempi.”

”Muissa kulttuureissa kulutus on perustunut pitkään kertakäyttökulttuuriin, jossa aina ostetaan halpaa. Ja halvan tilalle uudelleen halpaa. Länsimainen ”osta kerralla hyvä”-kulttuuri on kuitenkin jalkautumassa muuallekin. Myös tullit vaikuttavat siihen, ettei tulevaisuudessa enää ole järkevää tilata Kiinasta halvalla yksittäisiä tuotteita, koska maksat jokaisesta pienestäkin ostoksesta tullimaksuja.”

Pienet verkkokaupat kansainvälisiksi

”Uskon pienten verkkokauppojen kansainvälistyvän tänä vuonna. Maksamisen tapoja on nykyään niin hyvin, että myyminen ulkomaille on helppoa ja kuluttajilla on yhä useampia tapoja ostaa. Uusia ja helpompia tapoja lähettää paketteja ulkomaille on myös saatavilla. Esteitä on raivattu paljon, nyt vaaditaan vain verkkokauppiaiden uskallusta aloittaa myynti englanniksi verkkokaupassaan, edes osalla valikoimastaan.”

Nyt on aika iskeä kultasuoneen

”Nyt jos koskaan on meidän aikamme erottautua – suomalaisilla on paljon kestävän kulutuksen mukaisia tuotteita verkkokaupoissaan. Meidän taustamme esimerkiksi puuteollisuudessa on luonut vahvan ekologisen ajattelun. Nyt on meidän mahdollisuutemme ottaa tämä isoksi erottuvaksi tekijäksi.

Esimerkiksi vaateteollisuus korostaa ekologisuutta: mikromuovit ovat keskusteluissa, mutta tietoa niistä ei juurikaan löydy. Verkkokauppiaiden erottumisen paikka olisi nyt nimenomaan napata kiinni tästä trendistä ja kertoa tuotteidensa ekologisuudesta ja ekologisista vaihtoehdoista. Voi olla suuri virhe jättää kertomatta tuotteen taustoista ja ekologisesta jalanjäljestä. Kertomatta jättäminen on yhä useammalle tiedostavalle ostajalle ostamisen este.”

Lue lisää verkkokaupan trendeistä 2019

Muhkea lukupaketti Verkkokaupan trendit 2019 avaa sinulle verkkokaupan tulevaisuutta. Raporttiin on haastateltu Joosen lisäksi useita verkkokauppa-alan asiantuntijoita. Ota tuleva haltuun ja suuntaa energiasi verkkoliiketoiminnan kehittämisessä oikeisiin asioihin!

Lataa nyt

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi