Tunnistaminen verkossa – olenko minä minä?

avatar

Kirjoittanut Kari Melender - 29 tammikuuta, 2019

IMGL0032

Ajattelen, siis olen. Ranskalaisfilosofi Descartes'n legendaarista lausahdusta pidetään länsimaalaisen rationalismin kulmakivenä. Teknologian kehittyessä ja yhteiskunnan toimintojen siirtyessä yhä vahvemmin verkkoon tämäkin peruskallio asettuu kuitenkin uudenlaiseen valoon.

Kyse on hyvinkin arkisista asioista, kuten maksamisesta: aikanaan tavaroita vaihdettiin päikseen, sitten maksuvälineenä käytettiin oravannahkoja ja lopulta rahaa. Nyt rahakin on vain näkymättömiä ykkösiä ja nollia piilossa palvelinsalien uumenissa.

Tässä maailmassa rehellisen kuluttajan (ja kauppiaan) etu on, että hänet tunnistetaan ja veloitus tapahtuu oikealta tililtä. Mutta mistä kauppa tietää, että minä, verkkopalvelun kasvoton käyttäjä, olen minä?

Se on avainkysymyksiä, kun mietitään maksamisen ja koko kaupankäynnin kehitystä lähitulevaisuudessa.

Biometrinen tunnistaminen lyö läpi

Sivusin teemaa jo edellisessä, mobiilimaksamista käsitelleessä kirjoituksessani. Verkkopalveluissa on monentasoista tunnistamista, ja on melkein mahdotonta toimia internetissä tunnistautumatta jollain tasolla – yksinkertaisella käyttäjätunnus-salasana -yhdistelmällä, hieman enemmän henkilötietoja vaativalla sosiaalisen median tilillä tai lain maksupalveluissa vaatiman vahvan tunnistamisen kautta.

Lainsäädännön näkökulmasta vahva sähköinen tunnistaminen perustuu kolmelle pilarille, jotka ovat: 1) Jotakin mitä tiedän 2) Jotakin mitä omistan 3) Jotakin mitä olen. Käytännössä nämä voivat tarkoittaa esimerkiksi salasanaa, puhelinta ja sormenjälkeä. Kahden kolmesta on toteuduttava, jotta tunnistus on riittävä.

Ei tarvitse olla kummoinen selvänäkijä kun ennakoi, että lähitulevaisuuden innovaatiot kiertyvät yhä voimakkaammin kolmoskohdan ja biometriikan ympärille. Tästä on olemassa jo runsaasti esimerkkejä.

Pizzaa kaiuttimesta

Viime aikoina on kohkattu kovasti äänitunnistuksesta. Erityisesti pinnalla on ollut Amazonin Echo -kaiutin. Se on Amazonin omaa Alexa-tekoälyä hyödyntävä kaiutin, joka paitsi pitää ääntä myös kuuntelee. Se tunnistaa puheen ja toimii yhdessä siihen kytkettyjen sovellusten kanssa. Käytännössä kotiin voi vähän oikaistuna tilata vaikkapa maitoa kauppakassipalvelusta sanomalla ääneen, että ”Alexa, tarvitsen lisää maitoa jääkaappiin”. Tosin Alexa ymmärtää vain englantia.

Kotipizza aloitti puheohjauspilotin kyseisen käyttöliittymän kautta viime elokuussa. Alexan avulla voi siis tilata kotiin pizzaa.

Kasvotunnistusta puolestaan on Suomessa pilotoitu esimerkiksi Osuuspankin mobiilimaksupalvelu Pivolla. Kokeilussa kassalle asennettu tabletti otti asiakkaasta kuvan, mikäli tämä valitsi maksutavaksi mobiilimaksun. Asiakas tunnistettiin kuvan perusteella ja Pivo hoiti laskutuksen. Tässä, kuten kaikissa malleissa haasteena on kuitenkin aikaa vievä ensitunnistus, jossa kuva, tili ja muut henkilötiedot yhdistetään toisiinsa.

Maksamisen oltava sekä helppoa että turvallista

Kehityksen vauhti on hurjaa ja kokeiluja tuntuu olevan käynnissä joka suunnassa. Mitkä niistä sitten ovat tulleet jäädäkseen?

Kukaan ei ole varsinaisesti kysynyt minulta veikkausta, mutta veikkaan silti: kasvon- ja puheentunnistusjärjestelmillä on paljon suurempi ihmisten yksityisyyden kokemukseen liittyvä kynnys ylitettävänä kuin vaikkapa sormenjälkitunnistukseen perustuvalla teknologialla. Laitevalmistajien (lue: puhelinvalmistajien) päätökset ovat loppujen lopuksi ratkaisevia.

Keskeinen haaste kehityksen tiellä on tunnistamisen kahteen vastakkaiseen suuntaan kiskova perusasetelma. Käyttäjät haluavat maksamisen ja siten myös tunnistamisen olevan koko aika entistä helpompaa, mutta samanaikaisesti järjestelmien on tultava toimeen yhä moninaisemmiksi muuttuvien tietoturvauhkien kanssa. Lisäksi pitäisi säilyttää ihmisten yksityisyyden illuusio.

Yhdysvalloissa kuluttajajärjestöt ovat jo ilmaisseet huolensa siitä, että jättiyhtiöt kuten Google, Apple, Amazon ja Facebook kehittävät hienostuneita kasvojentunnistustekniikoita.

Ymmärrän, että kehitys yhdistettynä kaikkialla oleviin kameroihin nostaa huolta kansalaisten yksityisyydensuojan rippeistä. Ei tarvitse asetella kovin isoa foliosilinteriä päähän nähdäkseen kaikuja George Orwellin isoveli valvoo -maailmasta.

Ongelma on taas kerran se, että me ihmiset haluamme kaiken kerralla: maksamisen on oltava sekä äärimmäisen helppoa että äärimmäisen turvallista. Tässä yhtälössä yksi plus yksi ei välttämättä ole kaksi eikä yksi miinus yksi nolla.

Totuus on edelleen tuolla ulkona.

Muita kiinnostavia pohdintoja verkkomaksamisen kehityksestä

2019 on mobiilimaksamisen vuosi – kuka voittaa lompakkojen sodan?

Verkkopankin johtoasema kapenee

Pikaluottosääntely tiukentuu - alkaako markkinoilla pudotuspeli?

Topics: Verkkokaupan maksuliikenne, Mobiilimaksaminen


Viimeisimmät blogipostaukset

Verkkokauppaprojektin johtamisen työkirja julkaistu!

read more

Myyntitiimi vastaa: Usein kysytyt kysymykset verkkomaksupalvelusta

read more

Verkkokaupan tuotetiedot ovat palvelua ja markkinointiviestintää

read more