5 syytä miksi mobiili tulee huomioida verkkokaupassa

avatar

Kirjoittanut Lennu Keinänen - 28 maaliskuuta, 2014

paytrail-mobiilin-huomioiminen-verkkokaupassa

Yli 50% koko maailman ja reippaasti yli 60% Suomen väestöstä kantaa jo älypuhelinta taskussaan. Puhelimella etsitään tietoa, lähetellään viestejä eri kanavissa, otetaan kuvia, tapetaan aikaa pelaamalla, seurataan sosiaalista mediaa, tehdään taulukoita ja dokumentteja, maksetaan laskuja ja asioidaan verkkokaupassa. Vielä 5 vuotta sitten suurin osa näistä asioista oli mobiililaitteiden ulottumattomissa. Ja valitettavasti suurin osa sähköisestä liiketoiminnasta toimii edelleen tuossa ajassa. Miksi mobiilin huomioiminen sivujuonteena ei enää riitä, vaan sen tulee olla jokaisen tulevaisuuteen uskovan kaupan ytimessä.

1. USAssa jo 40% verkkokaupan liikenteestä tulee tableteilta

Tableteilla on selkeitä etuja sekä myyjän että ostajan näkökulmasta. Usein perinteiseen selaimeen tehty kauppa soveltuu käytettäväksi myös tableteilla ja siksi näille laitteille ei ole niin suurta käytön kynnystä. Kuluttajat ovat kuitenkin tottuneet puhelimen pieneen ruutuun ja odottavat myös kauppojen skaalautuvan siihen sopivaksi.

2. Suuri osa kuluttajista hakee tietoja liikkeessä ollessaan

Ostajat käyttävät puhelintaaan tietojen hakuun, ostopaikkojen löytämiseen sekä hintatietojen vertailuun kivijalkaliikkeessä ollessaan. Tämä tarjoaa verkon puolella kyseistä taidetta harjoittaville erinomaisen mahdollisuuden napata osuuksia perinteiseltä kaupalta - tai vaihtoehtoisesti sille kivijalalle mahdollisuuden ottaa rahat omaan kassaan.

3. Älypuhelimien omistajilla on ostovoimaa

Älypuhelinten omistajilla on usemmiten feature-phoneja suurempi ostovoima ja halu käyttää sitä. Eniten myyty yksittäinen puhelin iPhone kertoo, että pelkästän puhelimesta ollaan valmiita maksamaan suurempia summia kuin raahattavista tietokoneista. Tätä ostovoimaa ja aiemmin mobiiliin tehtyjä investointeja halutaan myös käyttää uusien hankintojen tekemiseen.

4. Mobiili kanava luo kauppaa joka jäisi perinteisillä kanavilla syntymättä

Kuluttajat käyttävät mobiileja laitteita paikoissa joissa vanhanaikaiset läppärit eivät tulisi kuuloonkaan. Kun kuluttaja katselee Gigantissa mieleisiä telkkareita on siitä lyhyt matka etsiä parempi malli, parempi hinta - tai paikallinen yrittäjä toimittajaksi suuren kasvottoman toimijan sijaan. Mobiili on tuonut ihmiset lähemmäs toisiaan ja tarjoaa mahdollisuuden valita ostopaikka ilman rajoituksia.

5. Mobiilin verkkokaupan kehittäminen ei ole kallista

Suurin osa verkkokauppa-alustoista tarjoaa hyvät eväät mobiilin busineksen liikkeellelaittamiseen. Alustoissa on usein jo valmiina tuki skaalautumiseksi mobiiliin ja monesti mobiiliskaalaus on saatavilla ilmaisena tai edullisena lisäosana. Jos mobiilista kuitenkin halutaan täysi hyöty irti, joudutaan panostamaan liiketoiminnan optimoimiseen mobiilille. Tämä voi tarkoittaa mitä tahansa mobiiliin suunnatuista mainoksista yrityksen omaan mobiilisovellukseen ja kanta-asiakasohjelmiin.

Lue myös:

Tuskan kautta syntyi ajatus: mitä jos verkossa ostaminen olisikin helpompaa?

Topics: Verkkokaupan myynti ja markkinointi


Viimeisimmät blogipostaukset

Miten kirjoitat myyntiä kasvattavia tuotekuvauksia?

read more

PSD2 - rintamaraportti

read more

Sirkkatuotteita myyvä Entis: Lakimuutos ja ulkopuolinen rahoitus mahdollistanut volyymibisneksen kasvun

read more