Paytrail

Joukkuepeli toimii verkossa: entiset OLSin pelaajat pyörittävät 3 verkkokauppaa

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 24.3.2015

Seven Gear Finland Oy:n yrittäjät Petri Turunen ja Tommi Tapio paiskasivat viime kesänä kättä ja yhdistivät molempien miesten toiminimet yhden yrityksen alle. Kaikki kävi vähän yllättäin. Yhteistyötä oli tehty jo vuosia aiemmin salibandyliigassa Oulun Luistinseuran riveissä (OLS), mutta yritystoiminnassa molemmat olivat kulkeneet omia polkujaan.

500 km välimatka ei estä yhteisyrittäjyyttä

Polut yhdistyivät, kun Petri soitti Tommille kysyäkseen apua oman yrityksensä markkinointiin. Petri sai pyytämänsä avun lisäksi Tommin, jonka kanssa syntyi idea yhteisyrittäjyydestä. ”En tainnut ikinä ehtiä Petriltä mitään laskuttaa, kun olin jo itse osaomistajana yrityksessä”, muistelee Tommi yrityksen alkuvaihetta.

Asiat rullasivat nopeasti ja Kajaanin erämessuilla piirrettiin suuntaviivat, jolla yritystä lähdettiin kuskaamaan eteenpäin. Niinpä molempien miesten toiminimiyritykset sulautettiin yhteen osakeyhtiöksi.

Petri työskentelee Oulun ja Tommi Tampereen seudulla. Lähes 500km välimatka ei kuitenkaan ole haitannut menoa, vaan draivi on kova ja erilaiset pikaviestimet on valjastettu yhteydenpitoa varten.

Verkkokauppa toimittaa mm. kiekkoja Kärpille

Alueita edustaviin jääkiekkojoukkueisiin liittyvä nokittelu luo sopivaa fiilistä arkipäiviin. "Petri leveili, että Oulun Kärpät osti meiltä vuosi sitten 30 000 jääkiekkoa. Heitin Petrille, että onhan täällä Tampereellakin Tappara ja Ilves, mutta niillä on vissiin vielä kiekot riittäneet, kun tilauksia ei ole kuulunut. Ilmeisesti kausi loppuu yleensä sen verran aikaisemmin, että hävikki on pienempää." Tappara ja Ilves, olisikohan aika pelastaa kasvot ja laittaa tilausta SevenExtremelle?

Yrityksellä on nyt kolme verkkokauppaa sekä mainostoimisto.

  1. Tunturiin.fi keskittyy retkeily- ja kalastustarvikkeisiin.
  2. SevenExtreme.fi myy lasten ja nuorten liikuntatuotteita sekä urheiluseuroille ja kuntasektorille mm. tukkuerittäin kiekkoja, salibandypalloja, verkkoja, maaleja sekä seuratuotteita.
  3. Heck-Pack.fi:stä löytyy yrityksen maahantuomia auton peräkoukkuun kiinnitettäviä kuljetustelineitä, joista ainakin metsästäjät tuntuvat pitävän.
  4. Retee.fi tarjoaa mainostoimistopalveluita, kuten logojen, käyntikorttien tai kotisivujen suunnittelua.

Erilaiset vahvuudet luovat synergiaetua kaupantekoon

Petri on kauppamies joka kaivaa jatkuvasti uusia tuotteita ja myy vaikka jääpaloja eskimoille. Tommi luo designeja yksilöllisiin tuotteisiin, seurapipoihin, banderolleihin, fanikaulaliinoihin ja logojääkiekkoihin, ja saa markkinointimateriaalit ja kampanjat näyttämään hyvältä. Erilaiset vahvuudet luovat synergiaetua, jota yksin yrittämisessä ei ollut.

Synergiaedun lisäksi menestyksen takana on Tommi Tapion mukaan asiakkaan arvostus:

"Ei saa olettaa, että asiakkaat ovat tyhmiä. Tuotteiden täytyy vastata sitä mielikuvaa mikä niistä on mainonnassa ja tuotekuvauksissa luotu. Jokaisen sanan takana pitää pystyä seisomaan."

Tavoitteellinen tekeminen entisten liigapelaajien selkärangassa

Yrittäjien toiveissa on, että myynti harppaa tänä vuonna aimo askeleen eteenpäin ja kovana tavoitteena onkin tuplata liikevaihto edellisvuodesta. ”Kovasti paiskimme tällä hetkellä hommia esimerkiksi Tunturiin.fi -sivuston tunnettuuden lisäämiseksi.

Tavoitteellinen tekeminen onkin jäänyt entisten liigapelaajien selkärankaan ja ohjaa nyt päivittäistä verkkokauppatoimintaa. Markkinointitoimenpiteitä tehdään mm. Tunturiin.fi:n Facebook-sivulla, jossa tavoitteena on 10 000 seuraajaa. "Jokaisen tuhannen seuraajan rikkoutuessa arvomme tuotteita ja kun 10 000 tulee täyteen järjestämme jonkinlaiset megasuperhyperarpajaiset", kertoo Tommi.

Uusia tuotteita on tulossa valikoimaan ja aivan uusia ideoita ja palveluita on kehitteillä koko ajan. Kaikki verkkokaupat ovat juuri siirtyneet uudelle palvelimelle. "Pientä jumppaa sivustojen kanssa on ollut, mutta suuremmalta katastrofilta on vältytty. Suunnitelmissa on myös ollut kaikkien verkkokauppojen yhdistäminen yhden nimen alle. Koko ajan pitää jotain pientä säätöä olla menossa, että ei pääse jämähtämään paikoilleen."

Miten verkkokauppa perustetaan?

Suunnitteletko verkkokaupan perustamista? Lue ilmainen oppaamme ja vältä yleisimmät sudenkuopat.

Lataa nyt

Muuta luettavaa verkkokaupan perustamisesta ja kehittämisestä

Onko sinulla maailman paras verkkokauppa? Varmista sen löydettävyys

4 askelta kohti toimivampaa verkkokaupan arkea (infograafi)

Harrastuksesta työksi – verkkokauppayrittäjyys otti ja vei

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi