Henkilö käyttää kannettavaa tietokonetta

Ostaminen muuttuu, mutta maksamisen peruskysymykset eivät

Jarkko Laaksosen mukaan agenttiseen kaupankäyntiin ei ole yhtä oikeaa mallia. Standardien vielä muotoutuessa nyt on oikea hetki kokeilla, oppia ja löytää ratkaisuja, joista voi tulla koko alan suunnannäyttäjiä.

Paytrailin Chief Technology Officer Jarkko Laaksonen uskoo verkko-ostamisen olevan nykyistä sujuvampaa vuonna 2028. Tekoäly osallistuu tuolloin yhä useammin tuotteiden etsimiseen, vertailuun ja ostopäätösten valmisteluun.

– Vuonna 2028 meillä on varmasti huomattavasti parempia shoppailuagentteja, jotka osaavat huomioida käyttäjän mieltymyksiä ilman, että niitä tarvitsee kertoa jokaisella ostokerralla uudelleen.

Kuluttaja on muutoksen suurin hyötyjä, kun tekoälyavustajat yleistyvät ja voivat yhä saumattomammin hyödyntää verkkokauppojen tarjoamaa tietoa ja palveluita.

Vuonna 2028 kuluttajilla on käytössään monia eri tapoja tehdä ostoksia tilanteesta ja tarpeesta riippuen. Yhtä oikeaa mallia tuskin tulee olemaan.

Jarkko Laaksonen

Maksamisessa täytyy todentaa sekä käyttäjä että valtuudet

Vaikka agenttinen kaupankäynti muuttaa ostamisen tapoja, Laaksosen mukaan maksamisen peruskysymykset eivät muutu. Maksujärjestelmän täytyy edelleen pystyä varmistamaan käyttäjän tunnistautuminen, turvallisuus ja oikeus tehdä maksu.

Agenttinen ostaminen tuo tähän kuitenkin uuden kerroksen.

– Agenttisessa kaupankäynnissä pitää lisäksi pystyä todentamaan agentille annetut valtuudet sekä se, että ostettava asia vastaa käyttäjän alkuperäistä pyyntöä.

Täysin automatisoitu ostaminen on teknisesti jo lähellä, mutta sen laajaa käyttöönottoa hidastavat vielä esimerkiksi luottamukseen, valtuutuksiin ja alan yhteisiin pelisääntöihin liittyvät kysymykset.

– Nämä kysymykset ratkaistaan pitkälti maksamisen ja tunnistautumisen infrastruktuureissa, joten verkkokauppiaan tärkein tehtävä on seurata kehitystä ja varmistaa oma valmiutensa hyödyntää uusia ratkaisuja niiden yleistyessä.

➡️ Katso webinaaritallenne, jossa Jarkko avaa agenttiseen maksamiseen liittyvää kehitystä tarkemmin!

 

Agenttiavusteista ostopolkua voi rakentaa jo nyt

Kaikkien standardien valmistumista ei kuitenkaan tarvitse odottaa. Verkkokauppaan on jo tällä hetkellä mahdollista rakentaa pitkälle viety agenttiavusteinen ostopolku, jossa tekoälyagentti hoitaa esimerkiksi tuotteiden etsimisen ja ostoskorin valmistelun.

– Käyttäjän tehtäväksi jää vain ostoksen ja maksun hyväksyminen. Samalla hoituu myös vahva tunnistautuminen.

Täysin itsenäisesti toimivan ostoagentin sijaan ensimmäiset käytännön ratkaisut voivatkin syntyä malleista, joissa tekoäly hoitaa suuren osan ostopolusta, mutta kuluttaja säilyttää kontrollin ostoksen ja maksun hyväksymisestä.

➡️ Rakenna verkkokauppaasi agentti, joka luo asiakkaallesi maksulinkkejä Paytrail MCP:n avulla! 

 

Suurin haaste on siirtyä puheesta tekemiseen

Verkkokauppa-alalla puhutaan nyt paljon tekoälystä ja agenteista, mutta käytännön toteutuksia on vielä suhteellisen vähän.

– Suurin haaste on iteraatioiden käynnistäminen ja asioiden vieminen oikeasti tuotantoon.

Laaksonen kannustaa verkkokauppiaita seuraamaan suomalaisia ja kansainvälisiä edelläkävijöitä, ottamaan oppia toimivista ratkaisuista ja kokeilemaan uusia toimintamalleja käytännössä.

➡️ Seuraa myös Paytrailin agenttisen maksamisen kehitystä!

Todellinen oppiminen alkaa vasta silloin, kun ratkaisuja käytetään oikeiden asiakkaiden kanssa. Vasta käytännön kokeiluista nähdään, mikä toimii ja mikä ei.

Jarkko Laaksonen

 

Jarkko Laaksonen toimii Paytrailin Chief Technology Officerina ja vastaa yhtiön teknologiasta sekä tuotekehityksestä. Hänellä on pitkä kokemus verkkomaksamisen kehittämisestä ja maksamisen teknologioista.

Laaksosen asiantuntijanäkemys on julkaistu osana Paytrailin Miltä verkko-ostaminen näyttää Suomessa 2028? -katsausta, johon pyysimme alan asiantuntijoita arvioimaan, miten tekoäly ja agenttinen kaupankäynti muuttavat verkko-ostamista tulevina vuosina.

ostoksilla-ikoneita verkkosivuille 2025-73

Miten suomalaiset suhtautuvat itsenäisiin ostoagentteihin?

Kuinka moni olisi valmis antamaan tekoälyn tehdä ostoksia puolestaan ja missä tuoteryhmissä?

Lue maksuton katsaus ja tutustu tuoreeseen kuluttajadataan sekä asiantuntijoiden näkemyksiin agenttisen kaupankäynnin kehityksestä.

Lue katsaus