Paytrail

Kokemuksia verkkokauppa-alusta Shopify:sta – Tomi Kottonen, Hyvinvoinnin Tavaratalo

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 24.9.2020

Verkkokauppa-alustat kokeilussa sarjassa ollaan päästy kolmanteen osaan. Tällä kertaa vuorossa on Shopify, josta kertoo Hyvinvoinnin Tavaratalon Tomi Kottonen. Hyvinvoinnin Tavaratalo on käyttänyt Shopifyta jo kolme vuotta, joten kokemusta alustasta on karttunut rutkasti. Lue mikä alustassa toimii ja mikä taas aiheuttaa haasteita.

Käyttöönotto - arvosana 9

Teimme aluksi teknisen selvityksen toiminnoista, joita meidän kauppaamme tarvitaan. Meille on tärkeää esimerkiksi se, että tuotteisiin voi lisätä parasta ennen -päiväykset. Lähetimme teknisen palvelukuvauksen sitten monelle eri alustoja, mm. Magentoa edustavalle, palveluntarjoajalle. Magentolla itse asiassa tehtiin drafti ennen viimeistä kilpailutuskierrosta ja kyllä Shopify on mielestäni siihen verrattuna tosi helppo. Joukosta voittajaksi nousi siis Woolman ja Shopify.

Meillä oli kunnianhimoinen aikataulu. Käyttöönotto oli 3 kuukauden päästä siitä, kun annoimme toimistolle luvan aloittaa työt. Mutta julkaisun jälkeenkin työ jatkui, sillä verkkokaupan kehittäminen ei koskaan lopu. Palkkasimmekin taloon oman koodarin, joka vie verkkokauppaamme eteenpäin koko ajan.

Meille käyttöönotto oli simppeli: Tiesimme mitä tarvitsimme ja mitä alusta tarjoaa. Vanhasta kaupasta saatiin siirrettyä tuotekuvaukset ja muut sisällöt. Tällainen valmiskauppapohja on todella helppo verrattuna edelliseen, joka oli meille varta vasten koodattu. Shopify-kaupan pystyy vaikka itse avaamaan.

Tomi-Kottonen-Hyvinvoinnin-Tavaratalo-Paytrail

Ulkoasu - arvosana 9

Valittavia teemoja on kymmeniä tuhansia. Shopifyssa lähtökohtaisesti mennään mobiili edellä ja teemat toimivat tyypillisesti käyttäjän näkökulmasta hyvin.

Teeman kustomoitavuus riippuu sinne haluttavista toiminnallisuuksista, mutta jos käytössä on järjestelmän toimittaja, niin melko lailla kaikki onnistunee. Me olemme saaneet pultattua sinne kiinni kaikki mitä ollaan haluttu .

Taustahallinta kauppiaalle - arvosana 8

Shopify tarjoaa ikään kuin front-endin ja back-end tulee muualta. Siinä itsessään ei siis ole hirveästi toiminnallisuuksia. Meillä onkin paljon muita taustajärjestelmiä. Meidän tarpeisiin nykyiset integrointimahdollisuudet ovat riittävät.

Meidän näkövinkkelistä tilausten hallinta toimii hyvin. Meillä kaikki toiminnot on automatisoitu, ja kaikki toimii integraatioilla ilman ongelmia, aiheuttamatta manuaalista työtä. Tilaukset itsessään hoidetaan ulkoistetulta varastolta Logitraililta. He hoitavat myös palautukset. Perinteisesti Shopify on ollut vähän kenkku maksujen palautusten osalta ennen Paytrailin uutta päivitystä, mutta uusi päivitys oli toivottu ja iso harppaus ja nyt maksujen palautus toimii hienosti. Kansainvälisessä kaupassa Stripen päässä maksujen palautukset onnistuvat myös hyvin.

Markkinointi - arvosana 8

Shopifysta saa markkinointia varten kaiken tarvittavan datan, mitä sitten itse käytämme toisissa sovelluksissa ja työkaluissa esimerkiksi maksettuun markkinointiin, ristiinmyyntiin ja sen sellaiseen. Shopify tarjoaa esimerkiksi dataa siitä, mitä tuotteita ostetaan usein yhdessä ja mitä kannattaisi mainostaa. Mutta  Shopifyn analytiikka ei ole tähtitieteellisen mahtavaa, joten teemme analyysin ja ristiinmyyntitoiminnot muissa järjestelmissä. Samoin kaikki segmentointi, personointi ja analytiikka tapahtuu käytännössä muissa järjestelmissä.

Shopify-maailmassa on vaikka mitä sovelluksia, joilla voi tehdä tuote-bundleja, lisätä sosiaalisen median jakolinkit tuotteisiin, lisätä tuotearvostelut ja ratingit yms. Meillä arvostelut ja ratingit ovat olleet alusta lähtien, koska niillä on asiakkaille ja Googlelle iso merkitys. Ilman arvosteluja et tule hakutuloksissa näkymään.

Ainoa haaste on, että Shopify pohjautuu erilaisiin lisäosiin ja jokainen sovellus tarkoittaa lisää koodia. Mitä enemmän koodia, sitä hitaampi kauppa on. Eivöt nämä mitään erityisen nopeita kauppoja ole, mikä Googlen mielestä on vähän huono juttu.

Nopeus riippuu siitä, miten paljon lisäkilkkeitä tarvitaan, mutta meillä toiminta on jo niin laajaa, että vaatii yhtä sun toista. Aloitteleva verkkokauppa pääsee tyypillisesti vähemmällä.

Meillä alustaominaisuuksista löytyy blogi ja sillä tehdyillä viikottaisilla julkaisuilla on hyvä merkitys kaupankäynnille, muuten emme näitä tekisikään. Blogin vaikutus myyntiin on enemmän kiinni omasta kyvystä tehdä riittävän relevanttia ja kiinnostavaa sisältöä, kuin itse alustasta.

Asiakaskokemus - arvosana 9

Teemoja on kymmeniä tuhansia, joten esimerkiksi navigaatiorakenne on enemmän siitä kiinni mikä vastaa omia tarpeita.

Notifikaatioille on Shopifyssa itsessään kielikäännökset, mutta ne voi muokata omanlaisikseen. Kaikki mitä kaupassa näkyy on personoitavissa. Tästä poikkeuksena on kassa, joka on kokonaisuudessaan hyvin kiinteä Shopifyssa ja siellä muutosmahdollisuudet on rajatummat.

Tilausprosessi - arvosana 7

Shopifyn ominaisuuksiin kuuluu, että kassaan ei oikein pääse itse vaikuttamaan. Se, onko yhden sivun kassa hyvä vai ei, jakaa kansaa, mutta sitä ei saa Shopifyhin tällä hetkellä: yhteystiedot, maksutavat jne. kysytään omilla sivuillaan. Toivoisin, että halutessaan voisi tehdä yhden sivun ostoskorin konversion parantamiseksi. Mutta sinänsä tekniikka kyllä toimii nytkin.

Analytiikkatyökalut - arvosana 8

Analytiikkatyökaluja kyllä on, mutta me käytämme pääosin muita. Myynnin raportit haetaan suoraan Shopifyn analytiikasta, muut raportit haetaan muualta. Usein tarvitsemme sellaisia muuttujia, joita Shopifysta ei löydy. Aloitteleva kauppias pääsee kyllä Shopifyn analytiikalla hyvin pitkälle, on siellä ihan hyvät perustyökalut.

Laajennettavuus / Räätälöitävyys - 10

En tiedä onko koskaan tullut tilannetta, että Shopify ei olisi integroitavissa johonkin. Data liikkuu ja lisäsovellukset ovat käytössä parilla klikkauksella. Esimerkiksi taloushallintoon integraatio on erittäin toimiva integraatio, jossa kaikki tieto kulkee hyvin ja käyttöönotto oli helppo Flashnoden kautta. Shopify integroituu hienosti isoihinkin systeemeihin.

En tiedä pienemmistä palvelupaketeista, mutta plussassa ei ole rajoja tuotemäärälle. Kymmeniä tai satoja tuhansia tuotteita mahtuu, siitä ei jää kiinni.

Hinnoittelumalli - arvosana 9

Hinnoittelu on läpinäkyvä. Plussassa on kiinteä maksu sekä 0,25% myynnistä. En ole hetkeen katsonut pienempien pakettien hinnoittelua, mutta aiemmin niissä on ollut kuukausimaksu ja sieltä on löytynyt hyvät paketit, joilla lähteä kauppaa tekemään järkihintaan.

Asiakaspalvelu – arvosana 10

Plussaversiossa on paras mahdollinen tuki, minkä rahalla saa, ja tukea saa nopeasti. Toki tuki on englanniksi, sillä se tulee suoraan Shopifylta. Woolmania emme ole lanseerauksen jälkeen käyttäneet. Tukikanavina on chat, puhelin ja sähköposti suoraan omalle asiakasvastaavallemme. Hän vastaa tyypillisesti parin tunnin sisään. Lisäksi pakettiin kuuluu 24/7 päivystys. Myös Shopifyn kauppiasverkosto on hyvä. Neuvomme puolin ja toisin toisiamme.

Päivitykset - arvosana 9

Alustaa kehitetään koko ajan, mutta ominaisuudet tulevat lennosta käyttöön, eikä meidän itse tarvitse huolehtia juuri mistään. Ainoastaan jos he muuttavat kaupan toiminnallisuutta niin, että jokin käytössä oleva sovellus ei ole yhteensopiva päivityksen kanssa, niin silloin he pyytävät sen sovelluksen osalta päivittämään tilannetta.

Lue myös:

Opas verkkokauppa-alustan valintaan

Verkkokauppa-alustat testissä: Shopify

Kokemuksia verkkokauppa-alusta Magento 2:sta – Punanaamion Kreetta Linnanmäki

Kokemuksia verkkokauppa-alusta MyCashflow:sta - Otto Rosti, Taffer

paytrail-icon Kokemuksia verkkokauppa-alustoista