Paytrail

Verkkokauppiaiden välinen vertaisoppiminen kovassa nosteessa

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 24.4.2017

Suomalainen liiketoiminta on perinteisesti perustunut salailuun, eikä kilpailijoiden kanssa ole juurikaan tietoa vaihdettu. Verkkokaupan ala on siitä erilainen, että koko ajan tulee jotain uutta, kirjaviisautta ei ole, tai jos on, se on jo painettaessa vanhaa. Kehittämiseen tarvitaan siis vanhoista malleista irrottautumista, jakamista ja sitä kautta vertaisoppimista.

Vertaisoppimisen plussat voittavat jakamisen riskit

Haastattelin aiheesta Kari Pokkista, Finpron eCom Growth -kasvuohjelman ohjelmajohtajaa. Hän on ollut mukana pystyttämässä hanketta, joka lähti lentoon juuri siksi, että sen ytimessä on vertaisoppiminen. "Tälle oli tarvetta. Se selvisi haastatteluissa, joita teimme hankkeen esiselvityksen aikana. Ihmiset halusivat oppia muilta alan toimijoilta ja toisaalta olivat valmiita jakamaan sitä, mitä olivat itse oppineet."

Perinteiseen salailuun on varmasti syynsä. Kilpailijaa ja kilpailua pelätään. Verkkokaupalle on kuitenkin isompi riski toimia yksin, kuin jakaa osaamistaan. Kari toteaa, ettei liikesalaisuuksia toki tarvitse jakaa, ja silti vertaisoppiminen on mahdollista.

"Jakamiseen ja vertaisoppimiseen heittäytyvä saa todella paljon. Mitään menettämistä ei tarvitse pelätä. Suomen verkkokauppiaat tavoittelevat omaa niché markkinaansa. Oikea uhka tulee kauempaa, globaaleilta toimijoilta."

eCom Growth synnyttänyt omaehtoista yhteisöllisyyttä

Suomessa eCom Growth-kasvuohjelmalla oli viime vuonna yhteensä 60 tilaisuutta. 92 jäsenyritystä on jaettu 10 klubiin, jotka kokoontuvat 6-8 viikon välein jonkun teeman ympäriltä.

Järjestettyjen tilaisuuksien lisäksi kasvuohjelma on onnistunut synnyttämään yhteisöllisyyttä kauppiaiden välille. Yhteistyötä tehdään Karin mukaan paljon aivan omaehtoisesti. Esimerkiksi Black Fridayn aikaan Turun seudun jäsenet tekivät mainontaa yhdessä ja Tampereen seudulla on saatu aikaan trainee-ohjelma, jonka harjoittelijoita verkkokaupat voivat tulevaisuudessa jopa kierrättää. Verkkokauppiaat ovat myös vierailleet toistensa luona vetämässä erilaisia koulutuksia toisilleen.

Kehitysideoita ja kumppanuuksia haetaan yhdessä rajojen takaa

Kari kertoo, että yhteiset matkat verkkokauppiaiden kanssa ovat olleet erittäin hyödyllisiä. "Olemme käyneet tapaamassa kansainvälistymistä vauhdittavia kumppaneita, logistiikkatoimijoita, kääntäjiä, digimarkkinointifirmoja, esimerkiksi Tanskassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Näin on solmittu suhteita ja saatu apua tietylle alueelle myymiseen. Sen lisäksi käymme vuosittain verkkokauppa-alan päätapahtumassa IRCE:ssä Chicagossa haistelemassa alan uusimpia tuulia.

Kansainvälistä yhteistyötä on tarkoitus tehdä jatkossa enemmänkin. 4.5. eCom Growth järjestääkin Helsingissä ensimmäisen Emeet Nordic-tapahtuman, johon kokoontuu suomalaisia ja ruotsalaisia verkkokauppiaita. "Tapahtumaa on jo järjestetty Ruotsissa ja se on siellä noussut verkkokauppiaiden ykköstapahtumaksi. Sinne kyllä kannattaa tulla, mikäli yhdessä oppiminen, verkkokaupan kasvu ja verkkokauppa-alalla kehittyminen kiinnostaa!"

Ilmoittaudu mukaan Emeet-tapahtumaan!

Lue myös:

Ulkomaiset jätit nakertavat verkkokauppaa - näin pärjäät kilpailussa

40% verkko-ostoista valuu ulkomaille - Kaupan liiton pääekonomistin lääkkeet tilanteen korjaamiseen

Kuinka ohjaat verkkokauppaasi kohti kannattavaa kansainvälistä kasvua?

paytrail-icon Verkkokauppaa yli rajojen