Paytrail

Web stoorit osa 1: Miten verkkokaupan perustaminen onnistuu ilman koulutusta?

Paytrail Kirjoittanut Paytrail - 22.10.2021

Luonnonkosmetiikkayritys Saaren Taika on paitsi perheyritys, myös huikea kasvutarina. Vuonna 2017 perustettu yritys on tuplannut myyntinsä vuosittain ja toiminut aina verkossa. Miten menestyvän verkkokaupan rakentaminen onnistui ilman kaupallista koulutusta?

Huippukasvua ja oppimista kantapään kautta

Saaren Taika

Saaren Taian valikoimiin kuuluu ekologisia ihonhoitotuotteita, pesuaineita, sisustustuotteita ja pyyhkeitä. Tuotteiden ja yritysidean takana on Johanna Amnelin, jonka atooppinen iho oli lähtökohtana ainesosien valinnalle ja tuotekehitykselle.

Tuotteet menestyivät, ja jatkuvasti kasvavassa yrityksessä on tällä hetkellä jo yli 20 työntekijää. Vaikka Saaren Taika perheyrityksenä aloittikin, pelkän perheen voimin sen pyörittäminen ei ole hetkeen ollut mahdollista.

Liikevaihdon ja työntekijämäärän nopea kasvu on myös haastanut ja pakottanut opettelemaan uusia asioita – etenkin, kun kaupallista taustakoulutusta ei ole.

”Kaikki on oikeastaan opittu epäonnistumalla – kalenterointi, palaverit, delegointi, markkinointi”, naurahtaa toimitusjohtaja Veera Amnelin-Kylämäki.

Yrityksen menestyksen taustalla ovat sen omat tuotteet. Mutta miten tuoda ne kuluttajien tietouteen sekä saavuttaa näkyvyyttä verkossa?

 

Kattavat tuotetiedot ja tuotearviot palvelevat kuluttajaa

Verkkokauppabisneksessä on tärkeää onnistua kuvaamaan tuotteiden hyödyt ja ominaisuudet, vaikka mahdollisuus niiden fyysiseen hypistelyyn puuttuukin.

Laadukkaat valokuvat ja videot, kuluttajien tuotearviot sekä kirjoitetut tuotekuvaukset ovat verkon keinoja vakuuttaa kuluttaja ja antaa tietoa tuotteesta.

”Tuotteistamme on paljon informaatiota netissä, ja tarvittaessa asiakaspalvelumme auttaa tuotteen valinnassa”, Amnelin-Kylämäki kuvaa.

Saaren Taian verkkokaupassa hyödynnetään esimerkiksi valokuvia, kirjallisia kuvauksia, ainesosaluetteloita ja ainesosien esittelyjä sekä aitojen kuluttajien tuotearvioita.

Brändin vahva visuaalinen tyyli toistuu valokuvissa, verkkokaupan ilmeessä sekä tehtaanmyymälän esillepanoissa, mikä tuo tunnistettavuutta ja jatkumoa asiakaskokemukseen.

➡️ Lue myös: 5 faktaa myynnin kasvattamiseksi

 

Menestyksen taustalla asiakasymmärrys ja vastuullisuus

Pelkillä tuotekuvauksilla ei kuitenkaan voiteta kilpailua globaalissa verkkokauppabisneksessä. Esimerkiksi vastuullisuudella on nykyään iso rooli yritystoiminnassa, ja kuluttajat suosivat brändejä ja kauppoja, joiden kanssa jakavat saman arvomaailman.

”Vastuullisuus on nykyään kilpailuetu”, kiteyttää Matias Kiesilä, joka toimii verkkomaksamisen asiantuntijana Paytraililla.

➡️ Tutustu Verkkokaupan trendit 2021 -raporttiimme, jossa vastuullisuus nousi yhdeksi keskeisistä teemoista. 

Vastuullisuus on Saaren Taialle tärkeä arvo, ja se näkyy monella osa-alueella.

”Toimintamme on läpinäkyvää ja raaka-aineemme korkealuokkaisia. Pyrimme valmistamaan tuotteemme niin, että ne ovat biohajoavia eivätkä ne ole haitallisia vesieläimille”, Amnelin-Kylämäki kuvaa.

Toimivat tuotteet, vastuulliset toimintatavat sekä oman kohderyhmän tarpeiden ymmärtäminen muodostavatkin voittoisan yhdistelmän verkkokaupalle.

”Asiakasymmärrys ja oman kohderyhmän tunteminen auttaa kauppaa erottumaan ja palvelemaan kuluttajia paremmin”, painottaa myös Jenni Korhonen Postilta.

 

Katso videolta lisää!

Mitä muuta Amnelin-Kylämäki kertoi yritystoiminnasta? Entä mitä verkkokaupan asiantuntijat kommentoivat logistiikasta, asiakasymmärryksestä ja verkkomaksamisesta? 

 

Katso koko tarina videolta ja tilaa YouTube-kanavamme, josta löydät säännöllisesti uusia kauppiastarinoita!

Click me

paytrail-icon Verkkokaupan perustaminen