Paytrail

Kuukauden verkkokauppias –Musacorner: kulmalla sekä verkossa

Jenni Mattinen Kirjoittanut Jenni Mattinen - 1.6.2015

musacorner_logo2

Kivijalkamyymälä on oman aikansa radio, jonka asiakkaita verkkokauppa on raivannut tieltään lähes television tapaan. Moni kauppa on kuitenkin onnistuneesti yhdistänyt  kivijalka- ja verkkokaupan joiden toiminta tukee hyvin toisiaan. Tästä erinomaisena esimerkkinä on tuhkasta tarinaksi noussut tamperelainen täyden palvelun musiikkiliike Musacorner.

Musacorner sai alkunsa samoissa tiloissa aiemmin toimineen DLX musiikkikaupan lopetettua liiketoimintansa Tampereella 2012. Sen entiseen henkilökuntaan kuuluneet musiikkimiehet Janne Salo, Mika Eino ja Anssi Räisänen eivät halunneet jäädä kotiin näppäilemään kitaraa ja katsomaan lempisarjojaan. He päättivät yhteistuumin jatkaa heille tärkeän musiikkiliikkeen toimintaa erinomaiseksi havaitulla kulmapaikalla sekä palvella tutuksi käyneitä kanta-asiakkaitaan myös jatkossa.

musacorner2-myymala

Kulman toiminta-aluetta laajennettiin kesällä 2013 Musacorner-verkkokaupalla. Anssi uskoo kuitenkin, että myös kulmalla riittää jatkossa kävijöitä. Musiikkiliikkeen asiakkaat haluavat tutustua tunnettujen huippumerkkien soittimiin paikan päällä.  Myymälän sijainti on erinomainen, hyvien kulkuyhteyksien varrella ja vieressä on hyvin pysäköintitilaa.

musacorner3-myymala

Musacornerille verkkokauppa ei kuitenkaan ole pelkkä harrastus. Anssi myöntää, että verkkokaupan ja kivijalan yhdistäminen oli varsinkin alussa haasteellista. Taustaohjelmiltaan tarkasti toteutettu verkkokauppa helpottaa työlään kaupan ylläpitämistä. Tuotevalikoima pidetään tarkoituksella laadukkaan pienenä, koska isomman valikoiman ylläpitäminen on aikaa vievää.

fenderseina-musacorner

“Verkkokaupan pyörittäminen on työlästä, mutta hyvillä työkaluilla hallittavissa. Verkossa kilpailu on kovaa. Kilpalijoita on paljon, tuotteita tuhansia, ja hinnat elävät."

"Verkkokaupan haasteena on myös se, että asiakkaat eivät välttämättä saa tuotteista tarpeeksi tietoa ostopäätöksen tekemiseksi - myymälässä asiat pystytään käymään läpi yksityiskohtaisemmin. Kun uniikeista soittimista on kyse, verkkokaupan kautta myytävät tuotteet on oltava priimakunnossa, läpikäytyjä ja säädettyjä, ettei asiakkaille tule epämiellyttäviä yllätyksiä.”

Miksi sitten perustaa verkkokauppa, kun jo pelkästään arvokkaiden tuotteiden toimitus ympäri Suomen tuottaa vaivaa ja jokainen tuote täytyy pakata sekä toimittaa erityisen huolellisesti?

“Verkkokauppa tavoittaa ihmisiä ympäri Suomea, ja pääsemme tarjoamaan mahtavia tuotteitamme myös Tampereen ulkopuolelle. Omassa verkkokaupassa pystymme myös tuomaan uutuustuotteet välittömästi asiakkaiden ulottuville ja tilattavaksi, jopa heti julkaisupäivänä.”

Kiinnostaako monikanavainen myynti

Lataa ja lue oppaamme Monikanavaisuus ja kuinka se rakennetaan! Oppaasta saat hyvät eväät monikanavaisuuden hahmottamiseen ja suunnitteluun juuri sinun liiketoiminnallesi sopivalla tavalla.

Lataa nyt

Lisää artikkeleita verkkokauppayrittäjyydestä ja asiakaskokemuksesta

Kuukauden verkkokauppias – Markkinoinnissa erinomaisesti onnistunut Billebeino

Asiakaskokemus – kun ostaminen ei riitä

Joukkuepeli toimii verkossa: entiset OLSin pelaajat pyörittävät 3 verkkokauppaa

paytrail-icon Verkkokaupan perustaminen