Paytrail

Jävla Sås Bolag sai liiketoimintaan potkua Leijonan luolasta

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 28.2.2018

Asiakkaistamme kolme osallistui Leijonan luolaan ja sai joko pyytämänsä rahoituksen tai enemmän. Nämä yritykset ovat herkullisia kastikkeita valmistava Jävla Sås Bolag, solmiokoruja valmistava Suit Accs ja lisäravinteita myyvä Biocare.

Jävla Sås Bolag sai enemmän rahoitusta kuin pyysi

Jävla Sås Bolagin Kaius Gestranius lähti ohjelmaan mukaan saadakseen tuotteilleen ja logolleen näkyvyyttä. Hän ei siis edes ajatellut saavansa sieltä rahoitusta. Olikin iso yllätys, kun leijonista peräti neljä halusi mukaan hänen liiketoimintaansa.

Kaius pyysi leijonilta 25 000 € 25 % osakkeista, mutta sai 50 000 € 40 % osakkeista.

”Tunsin tärkeät luvut: tiesin mitä valmistuskustannus on ja millä hinnalla tuotetta voi myydä. Ne luvut, loistava tuote ja minä itse ratkaisivat.”

Kaius kertoo, että sijoittajat ovat olleet aktiivisia ja jakaneet rahoituksen lisäksi myös arvokasta osaamistaan: "Viikottain ollaan yhteyksissä. He eivät vain odota, että tulee rahaa tilille.”

”Tätä ei olla lähetty tekemään setelinkuvat silmissä”

Vaikka Jävla Sås Bolag on kasvamassa juuri nyt vauhdilla, sitä ei alun perin perustettu raha edellä. Se syntyi, kun paljon kokkaava Kaius havahtui siihen, kuinka paljon valmiskastikkeissa on teollisia aineita. Hän halusi kehitellä reseptin niin, että värit ja maut tulisivat oikeista raaka-aineista. Kun hän sai kastikkeilleen paljon positiivista palautetta, hän huomasi, että kastikkeille voisi olla laajempaa kysyntää. Siitä alkoi Jävla Sås Bolagin tarina.

Ajoitus on hyvä, sillä kuluttajien tietoisuus on kasvanut ja puhtaiden ruokien kysyntä sitä myötä on kasvanut. Useimmat kastikkeet ovat vielä kaiken lisäksi vegaanisia.

javla-sas-bolag-sweet-bbq-sauce_1080x.jpg

Isoimmat haasteet toimitilojen löytyminen ja tilausten määrä

Kaius valmisti tuotteet vielä Leijonan luolan kuvausten aikana kotioloissa. Hänen mukaansa oli hankalaa miettiä toimitiloja, kun ei ollut mitään tietoa minkä verran tuotetta alkaisi liikkua. ”Sopivien toimitilojen löytäminen oli haastavaa, sillä tilat olivat usein valtavia. Nyt meillä on pienet tuotantotilat, joissa on kuitenkin mahdollisuus lisätä tuotantomäärä kolminkertaiseksi.”

Jävla Sås Bolagilla on toinenkin haaste, vaikkakin hyvin positiivinen: ”Tilauksia tulee siihen tahtiin, että tilausten käsittely on vähän haastavaa, mutta olemme pitäneet hyvin aikatauluista kiinni. Se mitä on sovittu, on aina pidetty.”

”Nyt kaikki on hankittu ja kaikki toimii. Tuotanto juoksee ja minä juoksen siellä sun täällä. Meillä on kaksi työntekijääkin. Olemme saaneet kuukaudessa yli 50 uutta jälleenmyyjää ja lisää tulee joka päivä 1-3. Jos kasvu jatkuu yhtä kovana, on alettava etsiä uusia tiloja.”

Jävla Sås Bolagin verkkokauppa ulkoistettu kokonaan

Verkkokauppa aukesi illalla ennen kuin ohjelma tuli televisiosta. ”Olen tosi yllättynyt siitä, miten paljon tuotteita myydään verkkokaupan kautta, myös ulkomaille. Olin nettikauppaa vastaan, sillä vaikka olin aina tykännyt kokeilla uutuuksia ja kokkailla, en ollut koskaan tilannut mitään syötäviä tuotteita netistä.”

Jävla Sås Bolag on ulkoistanut verkkokaupan kokonaan eTail Manille. ”Se on yksi fiksuimmista päätöksistä mitä ollaan tehty. Tiesin, ettei minulla ole kapasiteettia hoitaa verkkokauppaa kunnolla.

Kaikki on toiminut todella saumattomasti ja tuotteet on toimitettu asiakkaille todella nopeasti. Ajan säästön lisäksi toinen iso etu on, että tuota kautta saamme paremmat hinnat esimerkiksi Postin toimituksille. Yksin pienenä toimijana emme olisi pystyneet sellaisia hintoja neuvottelemaan.”

Muita inspiroivia tarinoita verkkokauppayrittäjyydestä

The Ten Essentials - palvelevalla verkkokauppakonseptilla tuotetulvaa ja kertakäyttökulttuuria vastaan

Lumingerien verkkokauppa hallitsee hakutuloksia

Papu Designin kasvun salaisuus rohkeus ja ihmiset

 

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi