Paytrail

Kaalimadon Kimmo Nicklen - Ei saa tuudittautua ajatukseen, että jotain olisi jo voitettu

Ville Karjalainen Kirjoittanut Ville Karjalainen - 18.10.2018

Kaalimato-verkkokauppa on pyörinyt jo 13 vuotta. Sen taustalla oleva Kentonec on perustettu jo 1962, tosin eri nimellä. Aiemmin tukkukauppaa ja postimyyntiä tehneelle yritykselle oli luontevaa siirtyä verkkokauppaan. Mutta mitä menestynyt verkkoliiketoiminta vaatii? Kysyimme Kimmo Nickleniltä.

 

Ajan hermolla pysyminen on elinehto

Kun yritys on ollut olemassa yli 50 vuotta, sen on pitänyt sopeutua ja muokkautua yhä uudelleen pysyäkseen ajan hermolla. Omia palveluita on parannettava jatkuvasti monella saralla.

"Ei saa tuudittautua ajatukseen, että jotain olisi jo voitettu. Tuotevalikoimaa, verkkokauppa-alustaa ja maksutapoja on kehitettävä säännöllisesti."

Liialliseen hätiköintiin ei kuitenkaan kannata sortua, eikä uudistamista ole hyvä tehdä vain uudistamisen vuoksi.

"Emme uudista jatkuvasti samaa asiaa. Teemme muutokset, elämme niiden kanssa, kuuntelemme asiakkaitamme ja myöhemmin taas uudistamme."

Kimmo kertookin, että ajan hermolla pysyminen on yksi suurimmista haasteista verkkoliiketoiminnassa:

"Mutta toisaalta se on myös hyvä asia, joka pitää meidät hereillä."

 

Itse koodattu verkkokauppa-alusta tuo joustoa

Kaalimadon verkkokauppa-alusta ei ole mikään yleisimmistä alustoista, sillä se on koodattu itse.

"Meillä on palkkalistoilla henkilö, joka on koodannut meidän verkkokaupan. Uudistuksia on 13 vuoden aikana tehty useampi, ja pienempää kehitystyötä tehdään jatkuvasti."

Itse koodatun alustan hyvinä puolina Kimmo pitää sitä, että kaikki muutokset, isot ja pienet, saadaan tehtyä näppärästi ja juuri omien toiveiden mukaisesti. Haasteina hän näkee henkilöriskin, ja sen, että mikäli jotain uutta tarvitaan, kaikki pitää tehdä kokonaan itse.

 

A/B -testaus johti kahden maksupalvelun yhtäaikaiseen käyttöön

Kaalimato käyttää kahta erilaista verkkomaksupalvelua. Ratkaisun taustalta löytyy toiminnan optimointi, joka on yritykselle normaali toimintatapa.

"Teimme myös maksupalveluiden kohdalla A/B-testausta. Testasimme sekä Paytrailia että Klarna Checkoutia erikseen, ja sitten yhdistelmää Klarna-laskusta ja Paytrailista. Tuo yhdistelmä tuotti parhaan tuloksen."

Kimmo kertoo, että Kaalimadon tarjoamista maksutavoista verkkopankkimaksaminen on selkeästi suosituin.

"Sen jälkeen tulevat muut, lasku ja kortti, aika tasaisesti. MobilePay ollut niin vähän aikaa, että siitä ei vielä osaa sanoa paljoa. Myös postiennakko on edelleen olemassa, mutta sen käyttö vähenee koko ajan. Sitä käyttävät vanhemman polven asiakkaat."

➡️ Lue myös: Verkkomaksutavat pähkinänkuoressa

 

Kasvu tasaista - tavoitteena vahvistaa asemaa Suomessa

Kaalimadon tavoitteena on vahvistaa asemaansa alan markkinajohtajana kotimaassa. Alkuvaiheessa Kaalimato kasvoi melkein 50% vauhdilla, mutta viimeiset kolme tilikautta on Kimmon mukaan menty tasaisesti 5% kasvulla:

"Tälle vuodelle arvio on noin 10% kasvu, mutta lopullinen tulos ratkeaa joulumarkkinoilla."

Tutustu myös muihin verkkokauppatarinoihin!

 

Trendien seuranta auttaa pysymään ajan hermolla

Ajan hermolla pysyminen on eittämättä yksi verkkokaupan tärkeimmistä menestystekijöistä. Siksi verkkokauppiaan kannattaa olla kartalla alan trendeistä ja teknisestä kehityksestä sekä siitä, mitä kuluttajat haluavat. Vuoden 2022 trendeistä löydät katsauksen maksuttomasta trendiraportista – ota vinkit talteen!

Verkkokaupan trendit 2022

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi