Paytrail

Asiakaspalvelu verkkokaupan kilpailuetuna?

Matti Mäkelä Kirjoittanut Matti Mäkelä - 22.2.2013

Oletko miettinyt uutta kilpailuetua verkkokaupallesi? Voisin ehdottaa loistavana vaihtoehtona hyvää asiakaspalvelua. Jo pelkän tavoitettavuuden tunteen luominen auttaa paljon, ja kun joukkoon sekoitetaan myyvää asiakaspalvelua, saadaan myös varovaisempiin asiakkaisiin kontakti.

Merkittävä puute verkkokaupan palvelussa (vrt. kivijalkamyymälä) on välittömän vuorovaikutuksen puute. Tällöin asiakkaan luottamuksen voittamiseen tarvitaankin erityisen hyvää ja monipuolista asiakaspalvelua. Pelkkien kuluttajaviraston ohjeiden noudattaminen ei aina riitä, kun halutaan asiakas palaamaan ostoksille myös ensimmäisen käyttökokemuksen jälkeen.

Asiakkaiden mieltymykset yhteydenottotavoissa vaihtelevat. Kannattaa siis miettiä olisiko sivustollasi tarvetta myös yhteydenottolomakkeelle sähköpostin lisäksi - ja päinvastoin. Pääasia on kuitenkin se, että asiakas pystyy sinut tavoittamaan.

Nykypäivänä sinun on helppo levittää tavoitettavuutesi eri kanaviin. Jos (ja kun) ylläpidät esimerkiksi verkkokauppasi Facebook- sivua, muista varmistaa, että vastaat kaikkiin julkisiin tiedusteluihin ajoissa. Tämä jos mikä luo hyvää kuvaa tavoitettavuudestasi muillekin asiakkaille. Toki myös muiden yhteystietojen kertominen kuluttajalle näkyvästi luo välitöntä luottamusta. Tähän kun lisätään mahdollisimman henkilökohtainen palvelu automaattisten poissaoloviestien sijaan, olet jo lähellä täydellistä aspaa.

Yksi tärkeä seikka on palvelulupausten toteuttaminen. Muista pysyä toimitusajoissa tai vaihtoehtoisesti informoida asiakasta välittömästi, mikäli viivästystä ilmenee.

Mikäli haluat kuulla lisää vinkkejä monipuolisen asiakaspalvelun toteuttamisesta, olet tervetullut osallistumaan verkkoseminaareihimme. Näitä webinaareja järjestetään aina keskiviikkoisin ja aiheeseen liittyviä asioita käsitellään seuraavan kerran 20.3.2013 klo 13:00. Ilmoittaudu mukaan!

Pidetään yhdessä asiakaspalvelusi ajan hermolla!

Lue myös:

Verkkokaupan someaspa kuntoon – 6 artikkelia avuksesi

Mikä sitouttaa meidät verkkokauppaan?

Kuinka saat minut verkkokauppasi asiakkaaksi?

paytrail-icon Verkkokaupan asiakaspalvelu