Paytrail

Koronakriisi ajaa yrityksiä verkkoon - kasvua useilla toimialoilla

Saana Borgström Kirjoittanut Saana Borgström - 2.4.2020

Suomessa on nyt viimeisen kolmen viikon aikana ollut meneillään melkoinen digiloikka, jonka aikana yhä useammat yritykset ja kuluttajat siirtyvät asioimaan verkossa. Moottorina tälle - valitettavasti - toimii  koronakriisi ja sen luomat erityisolosuhteet koko yhteiskunnalle.

Aiemmin tällä viikolla Helsingin Sanomissa kerrottiin ruoan verkkokaupan suorastaan räjähtäneen käsiin koronakriisitilanteesta johtuen.  Sekä S-ryhmän että Keskon kerrotaan laajentavan verkkokauppa­mahdollisuutta sekä uusiin marketteihin että kokonaan uusille paikkakunnille.  Samaa raportoi myös Talouselämä, jonka artikkelin mukaan ruoan verkkokaupassa on nyt harpattu kolme vuotta ajassa eteenpäin

Selvitäkseen näin äkillisesti ja radikaalisti muuttuneiden olosuhteiden yli monet yritykset siirtävät toimintaansa ja palveluitaan verkkoon kovalla vauhdilla. Onneksi on verkkokauppa, voisikin ajatella. Se tuo monille toimijoille mahdollisuuden selvitä kriisin yli. 

Paytrailin tilastojen pohjalta tiedämme, että aktivoituminen verkkokauppojen perustamisen saralla alkoi jo maaliskuun alkupuolella. Isoimman sysäyksen toi kuitenkin päätös valmiuslain voimaantulosta maanantaina 16.3.2020. Kyseisellä viikolla perustettiin liki kaksinkertainen määrä uusia verkkokauppoja edelliseen viikkoon verrattuna. Viime vuoden Q1 keskiarvoon verrattuna uusia verkkokauppoja nousi pystyyn liki kolminkertaisella vauhdilla. Vauhti näyttää kiihtyvän edelleen.

Myös Suomen Yrittäjät ovat kertoneet, että pienyrityksiä tukevia verkkokauppoja nousee nyt kuin sieniä sateella.

Korona ja karanteeni näkyvät kulutuksessa

Vuosi 2020 tulee olemaan poikkeuksellinen verkkokulutuksen näkökulmasta. Vielä viime vuonna matkailu oli verkkokaupan suurin segmentti liikevaihdossa mitattuna. Tänä vuonna tuoteverkkokauppa vähintäänkin kuroo välimatkaa ellei jopa mene matkailun edelle. 

Viime vuoden verkkokaupparaportin mukaan noin 24 % suomalaisista kuluttajista oli ostanut ruokaa ja päivittäistavaroita verkosta. Tänä vuonna tämä luku tulee varmasti olemaan paljon korkeampi, kun kriisin ansiosta verkkokauppamahdollisuus avautuu uusille kuluttajille ja uusilla paikkakunnilla.

Ruoan verkkokaupan lisäksi on myös muitakin toimialoja, joiden verkkotarjontaan suomalaiset nyt karanteeninsa aikana tukeutuvat. Kotona oleminen on aiheuttanut äkillisen kysyntäpiikin monilla verkossa toimivilla toimialoilla.

Etsimme tilastoistamme viime viikkojen kasvutahtisia toimialoja ja tuoteryhmiä. Alla oleva graafi kuvastaa verkkomaksuvolyymin kasvua kyseisillä toimialoilla. Osittain kasvu selittyy myös sillä, että yhä useampi sen alan toimija on alkanut myydä tuotteitaan verkossa.

Ruokatavaroiden lisäksi suomalaisten kulutuksessa näkyy nyt tarve erilaisille kodinaskareita sekä harrastuksia mahdollistaville tuoteryhmille. Erityisen kovaa kasvua on havaittavissa verkossa toimivilla karkkikaupoilla sekä ompelu- ja kangaskaupoilla. Näiden tuotteiden kulutus on siis siirtynyt viime viikkojen aikana vahvemmin verkon puolelle.

Tilasto-4

Kuvio 1: Tarkasteluvälinä viikot 6-13. Perustasona "100 %" toimivat viikon 5 luvut.

Toki on todettava, että koronakriisi on tuonut myös paljon synkkyyttä monille toimialoille siitäkin huolimatta, että ne ovat jo pitkään toimineet verkossa. Muun muassa matkailuala sekä tapahtumajärjestäjät ovat koronakriisistä johtuen vaikeuksissa tai jopa erittäin haastavassa tilanteessa, jota ei soisi kenellekään.

Verkkokauppa yhä kiinteämmäksi osaksi arkea

Verkkokauppojen ansiosta suomalaiset pystyvät tekemään koronatilanteesta ja siihen liittyvästä karanteeniajasta turvallisempaa ja siedettävämpää. Se on tässä hetkessä erittäin tärkeä asia. Tunnelissa on siis valoakin. Tilanne ajaa nyt yhä useampia kuluttajia asioimaan verkossa ja nämä kulutustottumukset varmasti osittain sulautuvat osaksi arkea myös koronakriisin jälkeenkin. 

Helppous ja ajan säästö nostettiin tärkeimmiksi syiksi ostaa verkosta vuonna 2019. Tämä vuosi tulee varmasti nostamaan verkkokaupan  tärkeyden ja merkityksen Suomessakin aivan uudelle tasolle. 

Lue myös

paytrail-icon Yleinen