Verkkokaupassa logistiikan merkitys ei katoa koskaan

avatar

Kirjoittanut Vierailija - 12 joulukuuta, 2017

Verkkokaupassa logistiikan merkitys ei katoa koskaan joose vettenranta pakettikauppa

Varastoautomaation ja robotiikan vaikutuksista logistiikka-alan murrokseen on puhuttu jo pitkään. Itseohjautuvat hallit täynnä 24/7 palvelevia sähköisiä työntekijöitä, jotka keräävät, pakkaavat ja kohta jopa toimittavat paketteja perille asti. Tämä näky on jo totta muutamissa suuremmissa varastoissa maailmalla. Varastot digitalisoituvat ennennäkemätöntä vauhtia, kun toimijat rakentavat kilpaa automatisoituja logistiikkaketjujaan.

Entistä nopeammin ja helpommin

Verkkokauppojen käyttäjät, me tavalliset asiakkaat, haluamme toimituksen olevan nopeaa ja vaivatonta. Vaikka maailma on jo pienentynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, on silti havaittavissa, että odotukset tuotteen tilaajilla kiristyvät entisestään. Viikkojen toimitusajan ovat monella toimialalla aivan liian pitkiä. Isot jätit opettavat jo kuluttajia siihen, että toimitus tapahtuu samana päivänä kuin tilaus. Itse uskon, että aika harva toimija on vielä tähän valmis, tai edes valmistautunut tuon muutoksen tulemiseen.

Me Pakettikaupassa toki tarkastelemme logistiikka-alaa hieman eri suunnasta. Kun aloimme rakentamaan Pakettikaupan tarjoamaa, ajatuksena oli, että toimitusvalintojen hankkiminen osaksi verkkokauppaa pitää olla verkkokauppiaalle aivan yhtä helppoa kuin maksunappien hankkiminen, vaikkapa Paytrailin kautta.

Logistiikka automatisoituu

Kun logistiikka-alan murros vaikuttaa suoraan esimerkiksi siihen, kuinka monen eri toimijan kanssa pitäisi olla kuljetussopimukset hoidettuna, meidän ratkaisuna tähän on ollut ajatella toimitusratkaisuja enemmänkin one logistic hub –ajattelun kautta. Uskomme, että asiakkaat haluavat jatkossa valita yhä useammasta vaihtoehdosta itselleen sopivan toimitustavan. Tähän hub tarjoaa verkkokauppiaalle oivan mahdollisuuden, kun yhdellä sopimuksella saa käyttöönsä monipuolisen valikoiman eri vaihtoehtoja. Samalla se tarjoaa logistiikka palveluille kanavan tavoittaa helposti lukuisia verkkokauppiaita.

Tulevaisuudessa on selkeästi myös näköpiirissä, että kaikenlaiset itseoppivat logistiikka-ratkaisut yleistyvät. Big datan kerääminen ja hyödyntäminen auttaa optimoimaan automaattisesti eri kuljetusvaihtoehtojen välillä ja tietojärjestelmät rakentavat kustannustehokkaita logistiikkaketjuja toimittajan ja vastaanottajan välille.

Tulevaisuuden ratkaisuja

Me haluamme olla mukana rakentamassa tätä helppokäyttöistä tulevaisuutta ja sen takia Pakettikauppa on valinnut kumppanikseen maksupalveluissa Paytrailin. Maksutavat ja toimitustavat saadaan jokaisen verkkokauppiaan käyttöön vain muutamassa minuutissa ja yrittäjä voi itse keskittyä kehittämään tuotevalikoimaa, asiakaspalvelua ja markkinointia.

Joose_vettenranta_58.jpgKirjoittaja:

Joose Vettenranta, yrittäjä, Pakettikauppa. Joose on yksi Checkoutin perustajista ja entisistä omistajista. Nykyään hän on E-Log Services Oy:n osakkaana kehittämässä verkkokauppojen logistiikkaan liittyviä palveluita, joihin esimerkiksi Pakettikauppa kuuluu.

Kiinnostaako asiakakokemuksen parantaminen verkkokaupassa?

Logistiikka on oleellinen osa asiakaskokemusta. Laaja valikoima hyvin toimivia, eri hintaisia toimitustapoja varmistaa, että jokaisen asiakkaan tarpeisiin vastataan. Mikäli sinua kiinnostaa asiakaskokemus laajemmin, kannattaa lukea opas asiakaskokemuksen rakentamisesta.

Lue opas siitä, kuinka luot ylivertaisen asiakaskokemuksen verkkokauppaasi!

Muuta luettavaa aiheeseen liittyen

Kuka tahansa voi olla globaali verkkokauppias

Asiakasarvon määrittelystä apua verkkoliiketoiminnan asemointiin (Timo Rintamäen framework asemointiin)

HEO (human enjoyment optimization) verkkoliiketoiminnan tärkein kulmakivi

Topics: Verkkokaupan hallinta, Verkkokaupan myynti ja markkinointi


Viimeisimmät blogipostaukset

Äänestä kuka on verkkokauppa-alan vaikuttaja 2018!

read more

Verkkopankin johtoasema kapenee

read more

Leevi Parsama: Tulevaisuudessa kirkas asiakaslupaus näkyy menestyksenä kansainvälisessä kilpailussa

read more