Paytrail

Verkkokaupan myynnin kasvatus vaatii oikean datan seurantaa - "liian usein keskitytään hölynpölydataan"

Mari Oksanen Kirjoittanut Mari Oksanen - 20.9.2018

verkkokaupan-johtaminen-datalla

Ossi Jääskeläinen Edututorilta puhui Paytraililla pitämässään webinaarissa siitä, miten oikean datan seuraamisella ja siihen reagoinnilla voi kasvattaa myyntiä. Nuo teot eivät useinkaan ole mitään isoja asioita, mutta ne ovat juuri niitä datan osoittamia oikeita asioita, jotka kasvattavat liikevaihtoa. Ossi tietää mistä puhuu, sillä hänen mukaansa Edututorin (paista.fi, grillikauppa.com, led-valot.fi) liikevaihto oli jo 4,6 miljoonaa euroa ja kasvu on ollut kovaa.

Datan ja budjetin seuranta osaksi päivärutiineja

Ossi kertoo, että kasvu johtuu suurelta osalta dataan pohjautuvasta verkkokaupan kehittämisestä. Hän on luonut eri lähteistä (Zen desk, verkkokauppa-alusta, Google Analytics) kerättävää dataa varten dashboardin. Tähän soveltuvia työkaluja ovat esimerkiksi Google Data Studio, Klipfolio, ja dataa voi koostaa myös exceliin.

Datan rinnalla seurataan budjettia, joka on pilkottu paitsi kuukausikohtaisesti, myös päiväkohtaisesti, jotta seuraaminen nivoutuu päivittäiseen tekemiseen.

Ossi katsoo dashboardin läpi kolme kertaa päivässä. Aamulla hän tarkastaa, miten edellinen päivä kokonaisuudessaan meni, päivällä hän tarkastaa sen päiväisen tilanteen, jonka pohjalta hän pystyy arvioimaan mihin päivä on menossa, vertaa sitä päiväkohtaiseen budjettiin ja tekee toimenpiteitä, kuten Facebook-kampanjointia tai sähköpostimarkkinointia, mikäli ne näyttävät tarpeellisilta. Illalla hän katsoo vielä missä mennään kuukausittaisen budjetin suhteen.

Usein seurataan väärää dataa

Ossin mukaan hyvin yleinen virhe onkin keskittyä seuraamaan "hölynpölydataa". Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi jonkun yksittäisen sivun bounce ratea, liiallista keskittymistä brandin tunnettuuteen tai liikenteen määrään. Heillä on esimerkiksi liikenne hiukan vähentynyt, mutta silti myynti on kasvanut merkittävästi. "Uskon enemmän siihen, että mittareissa saadaan myynti näkymään".

Ossi listaa esimerkin omaisesti asioita, joita kannattaa seurata, jotta voi viedä verkkokauppaa suunnitelmallisesti kohti kasvua:

  • Mitä tuotteita myit viime viikolla?
  • Mitkä ovat eniten katsotut tuotteet?
  • Missä verkkokaupassasi käydään?
  • Paljonko tilauksia on pakkauksessa?
  • Minkä tuotteet varastonkierto ei toimi?
  • Millä laitteilla ihmiset selaavat verkkokauppaasi?
  • Mihin kellonaikaan meiltä ostetaan?
  • Viimeisen 6kk myynti tuotteittain, myyntikate, kappalemäärä
  • Tulevan kuukauden edellisen vuoden luvut

Numeraalisten tavoitteiden asettaminen

Datan seuraamisen hyvä kaveri ovat numeraaliset tavoitteet. Ossi kertookin esimerkkejä hyvistä verkkokaupan tavoitteista, joiden seuraaminen onnistuu datan pohjalta.

  • Keskiosto per osto -> 15 % kasvu
  • Toimituskustannus -> 15 % lasku kustannuksissa
  • Keskimääräinen kate per tilaus

 Katso webinaaritallenteesta Ossin esimerkit omasta liiketoiminnastaan kokonaisuudessaan!

paytrail-icon Verkkokaupan myynti ja markkinointi